Kirjoittamisessa on ollut taukoa, mutta nyt jatketaan kuulumisten päivittämistä. Majuri käväisi pienellä pään tuuletus lomalla kasvattajan luona maaliskuussa. Halusin antaa Majurille hetken olla vain hevonen ja mahdollisuuden viettää aikaa toisen saman ikäisen varsan seurassa. Niinpä Majuri matkasi Jokioisille lomailemaan kasvattajan luokse ja leikkimään ensimmäisen varsakesän kaverin pikku z:n kanssa. Vastapainoksi otimme Majurin emän meille ratsutukseen. Se oli mukavaa vaihtelua meille kaikille. Kotona Majuri sai uuden tarhakaverin, Jackin ja Sulon lisäksi, Timpan. Timppa on ollut ihana ja odotettu leikkikaveri Majurille, joskin olen huomannut että Majurin mielestä Timpan ei ole soveliasta tulla minua moikkaamaan, siinä vaiheessa kaveri saa Majurilta lähdöt. Molemmat rakastavat mutapainia ja niiden myötä harjaus ei aina ole kovinkaan nopea toimenpide.
 |
| HUS! se on Mun mamma! |
Majuri vietti reissullaan kuukauden ja siinä ajassa kevät eteni verkkaisesti niin, että takaisin tullessa pääsimme lähes sulia teitä kärryttelemään. Kotona pieni ruuna sai pedikyyrin Heidiltä, jonka jälkeen on ollut mukava pukea kesäbootsit (Renegade) jalkaan. Ne on muuten älyttömän hyvät! Tämän hetken tavoitteena on kasvattaa pikku hiljaa kuntoa kärryjen edessä ja saada mahdollisimman erilaisia kokemuksia. Toiveena on päästä erilaisille maasta käsittely kursseille ja lännenpuolen jutut ovat alkaneet kovasti kiinnostamaan itseäni. Lopullinen tavoite on saada Majurista hevonen joka on monipuolinen, joka luottaa ja jonka kanssa voi mennä minne vain.
Tavoite on asetettu ja nyt toteutukseen. Tällä hetkellä treenaamme viikonloppuisin kotikonnuillani Kettulassa kärryillä ajoa. Viikolle on tarkoitus ottaa mukaan maastakäsittelyä ja irtohypytystäkin pienissä määrin. Kettulassa on hyvät puitteet maastoilulle meni sitten kärryillä tai ratsain. Reitit ovat mukavan vaihtelevia metsäpoluista, metsä- ja autoteihin. Reittien varrella on myös mäkiä. Matkalle mahtuu pienimutoisten siltojen ylityksiä ja niiden alla kuohuva vesi tuo omanlaisensa jännityksen reitille. Lisäksi Kettulaan vedetään hyvää vauhtia sähköjä maan alle, joten näitä valtavia johto keloja ja erilaisia kaivureita pulpahtelee reittien varrelle milloin mistäkin. Välillä ne ovat oikealla puolella ja välillä vasemmalla.
Olin kuunteluoppilaana Jhon Mooren klinikalla viime viikonloppuna. Aiheena oli hevosmiestaidot ja maastakäsin työskentely pyöröaitauksessa. Tämän tyyppiset koulutukset ovat aivan parhaita. Tykkäsin paljon ja mieli janoaa lisää. Olen usein naureskellut Majurille kun ohitamme reitillä jonkin pelottavan kohdan että miten se sama kohta on taas yhtä pelottava takaisin tullessa. No siksi että hevoselle täytyy opettaa kaikki asiat molemmin puolin. Hevosen aivot eivät käsittele tietoa ristiin vaan toimivat omina puoliskoina. Niinpä oikealla puolella ollut jännä tapahtuma on takaisin tullessa vasemmalle puolelle aivan uusi juttu! Selittänee aika monta asiaa? Olen kyllä käsitellyt Majuria aina molemmilta puolilta, mutta nyt kiinnitän tähän entistä enemmän huomiota
Majurin kanssa matkustaminen on melkoisen helppoa. Traileriin pieni ruuna kävelee hyvin ja kunhan auto lähtee liikkeelle niin hän myös matkustaa hyvin. Jonkin sortin tamppaamista tapahtuu kyllä ennen kuin auto on liikkeellä. Mutta rohkea ja luottavainen hän on, kun kerta toisensa jälkeen tulee laumasta minun luokseni ja lähdemme kaksistaan seikkailemaan. Minun ei tarvitse pyydystää hevosta tarhasta. Lastauksessa pärjään yksin. Majurin tultua traileriin, sidon hänet kiinni ja kävelen toista puolta pitkin taakse sulkemaan takapuomin. Pieni ruuna seisoo kiltisti paikallaan ja odottaa. Samoin purku tilanteessa. Otan pienen ruunan irti, laitan riimunarun vasemmalta puolen pienen ruunan selän päälle, kävelen aukaisemaan takapuomin ja pyydän Majuria peruuttamaan ulos. Itse seison lastaussillan vieressä ja ohjaan hänen ulos tuloa trailerista. Ihana pieni ruuna!
Kettulaan tuleminen oli huippu juttu. Kiitos ihanalle Tealle, joka pihasta pääsemme turvallisesti reiteille ja pihaan pääse helposti trailerilla. En olisi etukäteen voinut kuvitellakaan miten minulle tavalliset asiat voivat olla pienelle ruunalle hyvin kummallisia ja arveluttavia ohittaa. Ensin olivat nämä sillat ja niiden alla kuohuvat vedet. Mutta pelottavia olivat myös hirvitornit, joissa metsästäjät ovat kytiksellä. Eivät tietystikään nyt olleet, mutta ne tornit, ne olivat ensi kerralla hyvin arveluttavia siinä tien laidassa. Samoin pelottavia olivat tein vierustalla olevat suuret sammaleiset kivet/lohkareet. Tutulla Sitarlan tiellä Majuri oli tottunut lähinnä laakeaan peltomaisemaan. Hämmästystä riitti myös silloin kun ensin vastassa oli suuri sammaleen peittämä kallio aivan siinä tiessä kiinni ja perään tuli kurvi jonka molemmin puolin oli ladot. Siitä välistä piti pienen ruuna mennä. Kahdella ensimmäisellä kerralla pieni ruuna mietti melko pitkään ennen kuin uskaltautui kävelemään näiden ohi/läpi. Pää nousi korkealle ja pienen ruunan ilmeestä näki kuinka se aprikoi; lähteäkö pakoon vai totteleeko minua (luottaako) ja jatkaa eteenpäin. Tähän asti olen saanut olla luottamuksen arvoinen johtaja. Onnistuneet toistot lisäävät luottamusta ja niihin näillä reissuilla tähdätään.
Pelottava kohta reitillä
Kahdella ensimmäisellä kerralla pieni ruuna lipoi jännien tilanteiden jälkeen kielellä huuliaan, Fiuuu!... Selvisin! Kolmannella kerralla menimme tämänkin pelottavan kohdan pysähtelemättä ohi. Kyllä pieni ruuna tarkkaili edelleenkin, mutta enää ei tarvinnut pysähdellen tuumata uskaltaako mennä ohi, eikä huuliakaan tarvinnut enää lipoa. Kuvassa olevan kurvin jälkeen tie laskeutuu alas ja oikealla puolen on pellon takana järvi ja vähän edempänä on oikealla mökki, jonka piha on aidattu aivan tien viereen. Sellainen vihreä verkkoaita. Minusta aivan tavallinen, mutta Majurista maailman pelottavin kun onhan siinä vielä ne pusikotkin heti aidan takana. Kolmannella kerralla kun olimme tuota kohtaa ohittamassa ja Majuri pysähtyi heti kuvan latojen jälkeen miettimään uskaltaako jatkaa, niin onneksi keksin että siirrynkin Majurin oikealle puolelle, sille joka pelotta, kävelemään pienen ruunan rinnalla ja TSADAA! se toimi. Pieni ruuna käveli vain aavistuksen mulkoillen tuon mörkö kohdan läpi.
Haastavaa näyttää olevan se kun tiessä on molemmin puolin taloja aivan tien läheisyydessä niin pieni ruuna ei tiedä kumpi puoli on pelottavampi. Oman mausteensa tuovat mökkiläiset autoineen, puhumattakaan niistä mökkiläisistä niiden mökkiensä pihoilla. Ei pieni ruuna pihoilla oleviin ihmisiin ole tottunut ja uutena huomasin että ei myöskään haukkuviin koiriin, vaikka koirista ei muuten välitäkään. Onneksi erään mökin pihalta kaksi miestä tuli Majuria ihastelemaan ja juttelemaan. Majuri tuumasi että eihän nämä pelottavia olekaan. Mutta hei ISOT PLUSSAT jälleen autoilijoille. Hienosti olette meidät ohittaneet, siis aivan todella mallikkaasti. Pieni ruuna ei teitä pelkää, mutta jos samanaikaisesti on paljon uutta ja jännää ja jos autoilija siinä tilanteessa aiheuttaa lisää hämminkiä varomattomalla ohituksella, voi katastrofin ainekset olla kasassa.
Mitäs nyt tehdään?
Tämä on se Majurin ilme/ele, kun kohtaamme jotain arveluttavaa (kuva yllä). Pienellä ruunalla on tapana kääntyä minua kohden, ikään kuin kysyäkseen onko ok mennä eteenpäin? Yleensä kun sanon että mene vain, pieni ruuna jatkaa matkaa, mutta jos kohdalla on jotain TODELLA PELOTTAVAA, niin pieni ruuna kääntyy uudemman kerran puoleeni ja pysähtyy. Silloin tiedän että nyt tarvitaan tukea ja siirryn rinnalle ohjaamaan. Olen onnellinen siitä, että pieni ruuna pystyy pitämään hermonsa näissä tilanteissa, eikä säntää suin päin pakoon. Hän kykenee kuuntelemaan minun ohjausta ja toimii niiden mukaisesti. Jos huomaan että tilanne on pienelle ruunalle todella jännä, en koskaan pakota häntä jatkamaan eteenpäin. En halua painostaa häntä siihen pisteeseen että ainoa keino pelastautua on paeta. Oma rauhallisuus tilanteissa lisää pienelle ruunalle turvallisuuden tunnetta.
 |
| Tämäkin voi olla pelottava |
Olemme nyt kulkeneet uutta reittiä kolme kerta ja tämä viimeisin meni jo kutakuinkin jouhevasti. Seuraavalla kerralla menemme vielä saman reitin samaan suuntaan ja sen jälkeen kuljemme reitin vastapäivään. Siinä on pienen ruunan aivopuoliskoilla taas ihmettelemistä. Loppumatkasta annan pienen ruunan yleensä herkutella tienvierustalla olevien kuusien oksilla. Näissä tilanteissa kuolaimettomuus on iso plussa! Pieni ruuna rakastaa kuusen oksia ja loppu matkan sen hengiytksetä lehahtelee ihana kuusen tuoksu.
Nämä reissut ovat yksiä parhaita hetkiä elämässä. Minä ja pieni ruuna!
