Majuri viettää laidunlomaa tarhakaveri Sulon kotimaisemissa Pusulassa. Pojilla on kaksi eri laidunapaikkaa. Päälaitumen yhteydessä on ihana kovikkoalue, johon pojat voivat mennä auringolta suojaan, sekä katos jonka alla voi olesekella sateella. Majurista on kasvamassa iso poika, hänen itseluottamus on kasvanut sen jälkeen kun hänestä tuli laumansa johtaja. Tämä näkyy ajossa ja käsiteltäessä. Pieni riekkuva ruuna on saanut rohkeutta ja arvokkuutta olemukseensa. Rehti ja hyvä johtaja hänestä on kasvanut. Osaa ottaa ohjat käsiinsä, mutta ei härki turhia. Majurilla on ollut hyvät oppi-isät edesmenneissä johtajissa. Harrison ja Jack 💗
Kesälaitumen vierestä lähtee hiekkaiset kärrytiet, joita pitkin olemme käyneet pienen ruunan kanssa ajelemassa kolmisen kertaa viikossa. Uudet maisemat näyttävät olevan pienen ruunan mieleen. Pelkkää kärryttelyä ja lomailua ei pienen ruunan kesä ole suinkaan ollut. Käymme pari kertaa kuukaudessa Klaukkalassa harjoittelemassa Trail in hand lajia sekä uusimpana karjanajoa. Ensimmäisellä karjanajo kerralla hevoset ja ohjaajat tutustuvat maasta käsin karjaan. Meillä mukana oli kaksi "konkari" hevoseta sekä kaksi kokematonta, sekä karjanajo ratsukko, joka alkuun liikutti ja kokosi laumaa, jotta hevoset tottuvat lehmiin ja pystyimme arvioimaan kokemattomien reaktion. Hienon näköistä oli karjanajo ratsukon kanssa suoritettuna. Ehkä mekin jonain päivänä olemme ratsukkona mukana. Tavoite on asetettu!
Kun hevoset eivät näyttäneet sen kummemmin reagoivan liikkuvaan karjaan, ajettiin lehmä lauma lähtöpaikkaan ja lähdimme maastakäsin kulkemaan kohti laumaa. Paine tulee kohdistaa oikein, jotta lehmät eivät karkaa langoista läpi. Tärkeää oli puhua lähestyttäessä ja liikkua kaiken aikaa oikeasta kulmasta käsin. Pienet lehmät olivat tottuneet jo sen verran hevosiin, että ne päästivät meidät hyvinkin lähelle ennen kuin suostuivat siirtymään. Hauskasti katselivat ja sitten pylllyt heiluen lähtivät rintamana etenemään.
Alkuun kokeneet hevoset olivat etunenässä, mutta lopuksi saimme pienen ruunan kanssa olla joukon kärjessä. Kaikki meni loistavasti, kunnes oltiin hyvin liki lehmälaumaa ja kaikkien lehmien katse oli kohdistettuna pieneen ruunaan. Siinä vaiheessa pieni ruuna epäröi ja otti askeleen taakse. Onneksi ratsukko seurasi takavasemmalla etenemistä ja he tulivat rohkaisemaan ja avittamaan pientä ruunaa. Kyllä pienestä ruunasta karjaheppa saattaa hyvinkin tulla, vaikka alussa näyttää sittenkin vähän jännittävän.
Majurilla on kotikenttäetu tutustumisessa karjaan, sillä kesälaitumen viereen tuotiin nuoria herefordeja laiduntamaan. Vitsi mitä veitikoita. Meidän Kia sanoi heti että haluaa yhden sellaisen kotiin. :D Lehmät ovat olleet aivan into pinkeänä pienestä ruunasta ja tulivat alkuun laukalla aidanvierelle Majuria tervehtimään, kun kärryttelimme heidän laitumen viereltä. Pieni ruuna on tullut niin tutuksi lehmien kanssa että on ottanut turpakontaktia lehmiin aidan toiselta puolelta. Saa nähdä miten seuraava karjanajo sujuu. Juhannuspäivän harjoitukset jouduimme perumaan kun Majuri nosti lämmön rokotuksen jälkiseurauksena. Ensi viikonloppuna sitten uusin purjein!
Juhannusta edeltävänä torstaina ehdimme pistäytymään Hippomedissä Liedossa tarkistuttamassa pienen ruunan hampaat sekä rokotuksella. Hampaat katsotaan edelleen puolivuosittain, sillä hamapiden vaihtumisesta johtuen kuluminen on epätasaista ja tarpeeksi tiheällä seurannalla voidaan optimoida purenta. Purennassa kaikki oli hyvin, piikkejä oli taakse jonkin verran tullut ja ne raspattiin. Seuraavaksi vaihtovuorossa ovat seiskat, molemmat maitohampaat heiluvat, mutta eivät olleet vielä niin irti että ne olisi voinut avittaa pois. Seuraava hammashuolto ennen joulua se tulee nopeammin kuin huomaammekaan, mutta sitä ennen Nautitaan KESÄSTÄ!
Doing what you like
is freedom
Liking what you do
is happiness!