Pitkään aikaan en ole päivittänyt kuulumisia, joten tästä tuleekin sitten pitkä postaus. Laidunkauden päättymisen jälkeen, rutiinit ovat lähteneet mukavasti käyntiin. Pieni ruuna asustaa jälleen työmatkan varrella ja ajoharjoituksia on jatkettu säännöllisesti. Majurilla on uusi lauma, jossa on kolme suomenhevosruunaa. Vanhoista tarhakavereista on jäljellä Sulo, jonka kanssa Majuri vietti kesän laitumella.
Tänä syksynä pienestä ruunasta on ollut havaittavissa uudenlaista röyhkeyttä. Hänen egonsa on kasvanut ja sitä myöten hän on ajoittain hoitotilanteissa osoittanut halua kyseenalaista minun johtajuutta. Hän on mm. yrittänyt siirtää minua samaan tapaan kuin siirtää oman laumansa jäseniä, näykkäisemällä hihasta. Onneksi onnistumatta siinä. Majuri on aina ollut hyvin aktiivinen suunsa kanssa ja on aina tullut niin sanotusti iholle kun häntä esim. taluttaa tarhasta talliin. Jatkuva suulla hamuaminen ja "hiplailu" ovat olleet suurin ongelma. Olen saanut lukuisia eri ohjeita siihen puuttumiseen, mutta mikään ei ole poistanut ongelmaa kuin hetkeksi. Seuraavana päivänä suulla värkkääminen on aina jatkunut. Kesällä oli tarkoitus satsata maasta käsittelyyn ja in hand trail harjoituksiin, mutta olosuhteet eivät tällä kertaa tukeneet niihin panostamista.
Onnekseni olin ilmoittautunut heti alku kesästä syyskuun nuorten hevosten maastakäsittely klinikalle, josta oli tarkoitus ammentaa oppia ja saada eväitä työskentelyyn. Suuntasimme kaksi päiväiselle klinikalle 17.9., jossa oli kaksi eri tasoryhmää, nuoret sekä jo aiemmin klinikalle osallistuneet ratsut. Tasoryhmät työskentelivät molempina päivinä kolmen tunnin sessiossa. Meidän ryhmässä oli viisi muuta nuorta hevosta.
Ensimmäisenä päivänä klinikalla harjoiteltiin maastakäsittelyn alkeita. Peruuttamista, perän väistöä, sivuttain väistöä sekä eteenpäin ohjaavaa liikettä. Harjoitukset perustuivat kehon ja riimunarun välityksellä annettavaan paineeseen ja halutun reaktion jälkeen välittömään paineen poistamiseen. Täytyy sanoa että ei ole lainkaan helppo laji. Kuinka saada kädet, naru ja keho toimimaan oikea-aikaisesti niin että haluttu paine osuu oikeasta suunnasta oikeaan paikkaan ja reagoida samalla tilanteeseen oikea-aikaisesti joko lisäämällä painetta tai päästämällä paineen ajoissa pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Haasteensa mukaan tuovat myös kokematon hevonen, vieras ympäristö, toiset hevoset/ohjaajat sekä yleisö. Olikin mielenkiintoista sivusta seurata työskentelyä ja huomasin että aloittelijoilla toiminta on usein hätäistä ja avut ristiriitaisia tai epäselviä. Sitä varten täällä oltiin että opittaisiin ja harjoitushan tekee mestarin.
Hevosilla ei ole ongelmaa kielen ymmärtämisessä, suurimman haasteen saavat ohjaajat. Kuinka kommunikoida hevosen kielellä!? Hevonen kyllä osaa kielen jolla se kommunikoi. :) Meillä Majurin ohjaajana toimi tyttäreni ja Majurin omistaja Kia. Halusin Kian osallistuvan ohjaavaan toimintaan, jotta hän saisi kädestä pitäen neuvoja ohjaamiseen ja konkreettinen osallistuminen olisi nuorelle myös mielekkäämpää kuin se että hän istuisi ja katsoisi kun minä suoritan. Minusta olin erittäin mielenkiintoista kuunnella, katsoa ja oppia sekä Kian ja Majurin, että muiden tekemisistä.
Samalla tavoin kuin eri ratsastuksen ohjaajilla myös horsemanship taitoja opettavilla on omanlaisia toimintatapoja ja käytänteitä. Minä en ole koskaan ollut jonkin tietyn ohjaajan fanaattinen kannattaja. Olen avoin monelle ja pyrin eri ohjaajien ohjauksista poimimaan meidän työskentelyyn sopivimmat työkalut ja jos huomaan että jokin ei toimi kokeilen jotain toista. Arvostan pehmeitä toimintatapoja kouluttamisessa, sitä että toiminta on hevoselle mielekästä eikä sitä kohdella epäreilusti. Tämä ei tarkoita sitä etteikö voisi olla määrätietoinen. Minä mieluusti pilkon asiat pieniin palasiin ja etenen hitaasti halutun lopputuloksen aikaan saamiseksi. Kuin että turvautuisin koviin pakotteisiin saadakseni halutun reaktion lyhemmässä ajassa.
Toisena klinikkapäivänä harjoiteltiin edellisenä päivänä opeteltuja käskyjä in hand Trail muodossa. Maneesissa oli erilaisia tehtäväpisteitä joissa jokainen työskenteli vuorotellen hevosensa kanssa. Kaiken kaikkiaan hevosia oli viisi muuta Majurin lisäksi. Rataan kuului pressun ylitystä, tynnyreiden välistä pujottelua, sivuttain väistöä puomeilla ja peruutus harjoituksia. Näissä harjoitteissa yhdistyi edellisenä päivänä opitut käskyt. Pisteessä yhdistyivät eteenpäin lähettäminen, perän väistö, sivuttain kulkeminen sekä peruutus aina tarpeen mukaan, jotta kyseinen tehtävä saatiin suoritettua.
Edellä mainittujen harjoitteiden jälkeen oli vuorossa selkään nousu. Niinpä! Kia on roikkunut aiemmin pariin otteeseen Majurin selässä sekä ilman satulaa ja satulan kanssa, eivätkä nämä aiheuttaneet minkäänlaista reaktiota Majurissa. Joten uskaltauduimme kokeilemaan selässä istumista. Majurihan on aina ottanut uudet tilanteet sellaisenaan kuin ne eteen tulevat. Suitset, kuolaimet, ajovaljaat, takaa-ajaminen, kärryjen perään laittaminen ovat onnistuneet super hienosti ilmaan minkäänlaisia juhlaliikkeitä. Minä olen luottanut pieneen ruunaan aina ja joka tilanteessa eikä hän ole vielä koskaan minua pettänyt. En ole koskaan etukäteen pelännyt mitään.
Mutta siihen ESIMMÄISEEN selkään nousuun. Se tapahtui ilman juhlaliikkeitä, kuten oletettavissa oli. Majuri seisoi kiltisti paikoillaan sekä satuloinnin että selkään nousun ajan. Hän käänsi päänsä molempiin kylkiin päin ja yritti makustella Kian saappaita "mitkä nää on?" Tässä vaiheessa klinikan vetäjä ei jostain syystä sisäistänyt sitä että Majurin selässä ollaan ENSIMMÄISTÄ kertaa. Se kyllä hänelle kerrottiin ja hän vielä varmisti että onko tämä siis ensimmäinen kerta kun hevosen selkään noustaan. Itse olin ajatellut että Kia käy selässä, ottaa ehkä talutettuna muutaman askeleen ja se siitä. Mutta jostain syystä ohjaaja halusi Kian harjoittavan yhden käden pysähdykseen valmistelevaa pään sivulle taivuttamista ja perän väistöä.
Kyllä pieni ruuna yritti kovasti ymmärtää mitä häneltä pyydettiin ja Kia yritti kovin tehdä ohjeiden mukaan, mutta hieman hankalaa ja tahmeaa se molemmille oli. Minun olisi siinä vaiheessa pitänyt lopettaa koko touhu, mutta jostain syystä en halunnut nostaa kohtausta asiasta ja kyseenalaistaa toimintaa, sillä minä en ole asiantuntija asian suhteen. Loppujen lopuksi Kia kulki pienen ruunan kanssa maneesin perälle jatkamaan harjoitusta. Olin huolissani siitä että ensimmäisellä kerralla ollaan selässä näin pitkään ja siitä että ei Majuri tiennyt pohje avuista tuon taivaallista. Onneksi pieni ruuna ei välittänyt muista hevosista, ei edes siitä vauhdikkaimmasta, joka aika-ajoin liiteli ja loikki maneesissa. Pieni ruuna vain katseli ihmeissään. Fyysisesti toiminta ei missään nimessä ollut rankkaa pienelle ruunalle. Mutta henkisesti hän oli mielestäni paineen alla turhan kauan. Oma näkemykseni on että pieneltä ruunalta odotettiin tässä tilanteessa kohtuuttoman paljon. Hän olisi voinut laittaa kaiken ihan "ranttaliksi", mutta ei laittanut, enkä minä kyllä siihen uskonutkaan. Yhden pienen pyllyn noston teki kerran kun sai ristiriitaiset avut. Sitä ei lasketa. Tunnin ajan pienen ruunan selässä ensimmäisellä kerralla kaiken kaikkiaan oltiin ja ILMAN taluttajaa. Hieman överiksihän tuo tilanne meni niin ajallisesti kuin sen suhteen mitä Majurilta pyydetiin. Mutta ei jäädä siihen roikkumaan.
Kaiken kaikkiaan saimme klinikasta paljon työkaluja oppimiseen, vaikka en ihan kaikessa allekirjoita ohjaajan näkemyksiä tai ohjeistuksia asioista. Saimme onneksemme tutustua uusiin ihaniin hevosihmisiin, sekä heidän kauttaan saimme uusia kontakteja tulevalle opin tielle. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia. Klinikka oli hyvin järjestetty, asiat toimivat hyvin niin tallipaikan, majoituksen, kuin ruokailunkin suhteen. Huomenna on tarkoitus nousta uudelleen Majurin selkään ja sen jälkeen palaamme ratsastus asiaan vasta ensi kesänä. Siihen asti saa pieni ruuna kasvaa ja kehittyä. Sillä välin jatkamme maastakäsittelyä, ajoa ja ensi keväänä uudestaan ranch trail harjoituksia.
Take the time it takes.
So it takes less time.
