Rivin hoitoa ja sadepäivien puuhastelua

Kurarupi tuntui juuttuneen Majuri pojan oikeaan etujalkaan jäädäkseen. Koko viime viikon joutui pieni ruunan rumpali viettämään pävänsä lähes kokonaan karsinassa, jotta tuo viheliäinen rivi saatiin taltutettua. Onneksi pieni ruuna ei sisällä olosta hermostu, hän osaa ottaa rennosti vaikka muu lauma kolistelee aamuisin tallista ulos. Viikko paranemiseen meni, mutta siihen käytetty aika kyllä kannatti. Iho saatiin ruvettomaksi sekä ehjäksi. Tästä on hyvä jatkaa ulkoilua tarhassa. 

Ei pienen ruunan elämä pelkästään karsinassa oleilua ollut. Päivisin Majuri sai ulkoilla muutaman tunnin  ratsastuskentällä ja iltaisin kävimme radalla kävelemässä. Minä  sain hyvää hyötyliikuntaa kun neljästä viiteen kilometriä iltaisin tallustelin Majruin matkassa radalla. Siinä tuli samalla käytyä läpi maastakäsittelyä ja johtajuutta. Pienellä ruunalla istuu sitkeässä leikkimielinen näykkiminen, johon on nyt laitettu totaalinen stoppi päälle, VIHDOINKIN! Sääntö kuuluu, EI yhtään näykkimisiä eikä missään tilanteessa. Leikkiköön omanlaistensa kanssa EI ihmisten. Viikon mittainen työskentely on tuottanut selkeän tuloksen. Monta peruutusta ja narun heilautusta  tarvittiin ennen kuin pieni ruuna luovutti. Tähän samaiseen kieltotilaan kuuluu myöskin narujen nyplääminen käytävällä seistessä. Kun seisotaan käytävällä kahta puolta kiinni, niin silloin ei sivuilta tulevia köysiä nyplätä. 

Käytös koulun ja kävelyn lisäksi Majuri pääsi ensimmäistä kertaa elämässään juoksemaan liinassa. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Majuri ymmärsi heti ensi kerrasta miten liinassa juostaan. Vasempaan kierrokseen juoksu lähti automaattisesti, oikeaan kierrokseen jouduimme hieman jumppaamaan enemmän, ennen kuin pienelle ruunalle valkeni mitä haetaan. Koska oikeaan kierrokseen juokseminen tuotti alussa haasteita, olen ottanut tavaksi kävelyttää Majuria myös hänen oikealta puolelta. Kyllä on ollut itsellekin haasteellista hahmottaa hevonen kävelemässä minun vasemmalla puolellani. Käsittely ei ole niin sujuvaa kuin se on silloin kun hevonen kulkee oikealla puolella. Olemme molemmat edistyneet asiassa ja harjoitukset jatkukoon.

Viikolla harjoittelimme myös käsihevosena kulkeamista kentällä. Kia ratsasti Jackilla Majurin tarhakaverilla ja otti Majurin kuljetettavakseen kentällä. Olemme taannoin harjoitelleet tätä Harrisonin vielä eläessä, joten asia ei ollut Majurille uusi ja hyvin hän muisti miten kuljetaan. Alussa hän kyllä kokeili rajojaan siinä saako edessä kulkevan takamusta nipistellä vai ei. Useamman kerran sai naru heilahtaa ennen kuin pieni ruuna antoi periksi ja tyytyi VAIN kävelemään perässä. Harjoituksen jälkeen Majuri pääsi palkaksi vapaaksi kentälle, minulla oli ajatuksena ottaa sillä välin kuvia Jackista ja Kiasta. Ei Majuria vapaus ja juokseminen kiinnostanut, sillä siinä vaiheessa kun hän havaitsi taskustani kaivetun kameran, halusi hän ehdottomasti olla kuvauksessa mukana. Turpa kiinni kamerassa, turpa kiinni minun korvassa ja siinä vaiheessa kun yritin napata kuvan, tuuppasi pieni ruuna turvallaan. Arvatkaa tuliko hyviä kuvia? No ei montaa.

Lauantaina kävimme tuttuun tapaan kärryillä Sitarlan tiellä. Tällä kertaa Majuri sai suoriutua reitistä itsenäisesti. Minä istuin kärryissä muuten, paitsi mäkien kohdalla siirryin kävelemään kärryjen taakse, sekä uuden tilanteen edessä siirryin kerran hänen vierelle.  Majuri sai kohdata autot "yksin" ja HIENOSTI pieni ruuna selvitti ohitus tilanteet. Pienellä "hämmästelyllä" selvittiin!  Majurilla on hauska tapa hämmästellä asioita. Kun hän hämmästelee, nostaa hän kaulan korkealle kaarelle, kääntää päänsä hämmästyksen kohdetta päin ja usein myös seisahtuu hetkeksi paikoilleen. Parasta näissä tilanteissa on hänen ILME, se on sanoin kuvaaamattoman ilmeikäs (lue hämmästynyt). 😂 Autojen ohittaminen aiheutti pienen hämmästelyn, mutta uudet objektit reitin varrella lisäsivät hämmästelykerrointa sen verran että siihe tuli lisäksi pientä pärinää pienen ruunan sieraimista. Tällaisen reaktioin sai aikaan pelolle ajettu kaivinkone. Tätä kummajaista HÄMMÄSTELTIIN ÄÄNEKKÄÄSTI mennen ja tullen. Hienosti pieni ruuna selvityi.

"Törmäsimme" kärryttely reissulla myös raivaussahaan. Ei onneksi kirjaimellisesti. Näitä uusia tilanteita on hyvä kun niitä tulee sopivasti vastaan. Tällä kertaa erään talon pihalla oli mies raivaussahan kanssa karsimassa pensaikkoa. Raivurin ääni kuului jo kauas ennen kuin olimme kyseisen pihan kohdalla. Majuri kuunteli korvat höröllään ja tarkkaili valppaana äänen suuntaan. Minua itseäni jännitti tilanne sen verran, että varoiksi siirryin tässä vaiheessa pienen ruunan rinnalle kävelmään. Ohittaminen ei onneksi aiheuttanut kuin hämmästelyä ja pienen pientä puhinaa pienen ruunan sieraimista. Karkuun ei tarvinut yrittää. 

Sunnuntaina kärryttelimme radalla ja sovitimme SATULAA Majurille. Tilasin pienelle ruunalle ihanan punaisen geelipehmusteisen satulahuovan. Sitä täyti päästä kokeilemaan pienen ruunan selkään, miltä se näyttäisi. No, hyvältä näytti! Eikä pieni ruuna mitenkään erikoisesti reagoinut satulan sovitukseen, häntä lähinnä kiinnosti miltä se maistuu.  Ensi kevättä odotellessa. Silloin aloitetaan satula selässä juoksutukset pienelle ruunalle ja kesällä mennään selkään. Kiirettä asian kanssa ei ole, sillä Arabiinialaiset kehittyvät hitaasti ja selkä muutoinkin luuttuu hevosella viimeisenä, joten odotamme kasvua rauhassa ja etenemme viisain askelin eteenpäin.

When you hurry a horse

you usually just get to

the wrong place faster!

-Equesterians Rock!-

Lauantai- ja sunnuntai aamujen huumaa!

Viikonloppuisin minusta on ihana herätä hiljaiseen kotiin, laittaa kynttilöitä palamaan ja istua kynttilän valossa nauttimassa aamiaista. Tällä kaavalla on menty  tänäkin viikonloppuna. Aamiaisen jälkeen hiivin ovesta ulos, muun perheen jäädessä unten maille ja suuntaan tallille tai vaihtoehtoisesti lähden Riston snautseri) kanssa lenkille.

Pieni ruuna hörisee iloisesti karsinastaan kun kuulee että saavun tallille. Molempina aamuina on satanut vettä tutuksi käyneeseen tapaan. Siitä huolimatta olemme suunnanneet kärry ajelulle pienen ruunan kanssa. Olemme jatkaneet ajoharjoituksia yleisellä tiellä. Pieni ruuna ei ole enää jännittynyt siitä että lähdemme tielle kärryttelemään. Hän katselee uteliaana ympärilleen ja etenee omaa verkkaista tahtiaan eteenpäin. Eilen en  kävellyt koko matkaa hänen rinnallaan, vaan menin rinnalle vain niissä tilanteissa kun kuulin tai näin auton lähestyvän. Onneksi näitä ohituksia tuli eilen sopivassa määrin ja erilaisilla kokoonpanoilla, jolloin pieni arabiinialainen sai hyviä kokemuksia erlaisten ajoneuvojen ohituksisa.

Meitä tuli vastaa kaksi henkilöautoa, ensimmäinen oli farmariauto, joka hidasti jo kunnioittavan matkan päässä vauhtiaan ja lipui hitaasti ohtisemme kunnioitettavalta etäisyydeltä. Toisena vastaan tuli katumaasturi, jonka peräkoukkuun oli kiinnitetty pyörätelinen ja siinä polkupyörä. Tämä ajoneuvo sujahti ohitse sen kummemin hidastelematta vauhtiaan. Molempien kohdalla Majuri tyytyi vilkaisemaan vastaantulijoita sen kummemmin reagoimatta niihin. 

Takaa meidät puolestaan ohitti kaksi erilaista pakettiautoa. Ensimmäinen oli ihan vain pakettiauto joka hidasti ja koukkasi hieman kauempaa ohitsemme. Majuri vilkaisi ohittajaa uteliaana jo hyvissä ajoin ennen varsinaista ohitusta ja jatkoi rauhallisena matkaa eteenpäin. Toisen pakettiauton lähestymisen kuulimme jo kaukaa, sillä siihen oli liitetty suuri perävaunu joka oli täynnä polttopouita. Yhdistelmästä lähti melkoinen kolina ja ryske sen iskeytyessä soratiellä oleviin monttuihin. Tämän kohdalla Majuri terästäytyi, nousi ryhdikkäästi ylöspäin ja kääntyi katsomaan ääntä kohden. Pakettiauto sujahti hidastelematta ohtisemme, Pieni ruuna ehti hetken olla jännittyneenä, häntä korkealla, kaula pystyssä ja sieraimet laajentuneina. Pakettiauton sujahtaessa ohitsemme, pieni ruuna katsoi hämmästyneen näköisenä aiemmin näkemätöntä yhdistelmää, seisoi hetken jännittyneenä paikoillan ja jatkoi matkaa eteenpäin. Sen verran erikoinen tuo yhdistelmä oli, että sen menoa oli parempi seurata vähän pidemmälle eteenpäin.

Lisämakau erilaisita ärsykkeistä saimme, kun erään talon pihalta lähti liikkeelle henkilöauto, jonka jarrut vinkuivat korvia vihlovasti juuri kun lähestyimme talon liittymää. Auto ryömi pihatietä pitkin kohti tietä ja joka kerta kun kuski painoi jarrua, kuului jarruista tuo korvia vihlova vinkuna. Pieni ruuna liimasi korvat visusti päätä myöten ja oli sen oloinen, että nyt voisi vaikka pienen hepulin saada. Askeleen verran hän kiihdytti tahtia eteenpäin, mutta onneksi vain askeleen, kunnes huomasi että eihän tässä mitään pelottavaa ollutkaan. Loppu matka sujui ilman ajoneuvojen  antamia virikkeitä. 

Reitin lopussa on jyrkkä mäki, jonka kiipeämme aina  rinta rinnan ylöspäin. Kun saavuimme mäen huipulle, meitä vastaan tuli ihana ponien muodostama jono, jossa pari shettistä veti kärryjä ja kahdella ponilla oli ratsastjat selässään. Majuri ilahtui silmin nähden näistä vastaantulijoista ja sen aske reipastui huomattavasti.  Ohitus meni mallikkaasti, poninen suunnatessa matkansa eteenpäin ja minun sekä Majurin jatkaessa matkaamme takaisin tallin suuntaan. Nyt oltiin jo melkein kotona. Hyvin meni tämäkin reissu!

Minulla on tapana kehua pientä ruunaa kun hän tekee jonkin asian oikein, joko niin että pyydän tai jos hän ratkaisee jonkin asian omatoimisesti oikein. Pieni rapsutus kaulalle on merkki hyvästä suorituksesta, samoin kun sanon ääneen Yes! jos jokin asia on mennyt super hyvin! Myös pysähdyksiin, liikkelle lähtöön sekä rohkaisuun käytän Majurille tuttuja sanontoja ja hän selkeästi ymmärtää näiden merkityksen.

Elisessä oli kyllä yksi asia, josta olin todella ylpeä. Tallin pihassa nimittäin onnistuin purkamaan Majurin kärryjen edestä ilman että pieni ruuna olisi ollut mitenkään sidottuna. Hän seisoi pihassa VAPAANA! Yes!! Olen muutaman kerran purkanut hänet kärryjen edestä käytävällä siten että Majuri on seisonut vapaana. Tullessamme lenkiltä, tallin käytävällä valjastettiin samanaikaisesti toista hevosta lähtöön, joten odotellessani kokeilin pysyisikö pieni ruuna paikoillaan vapaana pihalla, jossa näkyy ja kuuluu eri tavalla virikkeitä kuin tallin sisällä. Vähän hämmästynyt olin, kun sain todeta että pieni ruuna seisoi ulkona vapaana yhtä rauhallisesti kuin sisälläkin. Odottamsta ja paikoillaan olemista harjoitetaan hänen kanssaan kaikissa mahdollisissa arkipäivän tilanteissa. Aamuisin tallin pitäjä Riiti pukee Majurille karsinassa loimen päälle siten, että karsinan ovi on auki ja pieni ruunaa seisoo kiltisti paikoillaan yrittämätää eteenpäin ennen kuin kaikki on valmista ja hän saa luvan edetä. Tämä toimintamalli nopeuttaa monia arkipäiviän käytänteitä ja parasta ovat yhtenevät toimintamallit sekä tallilaisten että hevosen omistajan välillä. Kyllä niin huippu täysihoitotallissa saamme olla!

Tänä ammuna matkasimme kärryillä samaisella tiellä kuin eilen. Miten tämän päiväinen ajo reissu erosi sitten eilisestä? Se erosi siten, että istuin hieman pidempiä aikoja kyydissä (olisin istunut enemmän, mutta huonosta säästä johtuen minua paleli istuessa), sen  lisäksi en autojen ohitus tilanteissa siirtynyt Majurin rinnalle, vaan pysyttelin kärryjen istuimen tuntumassa. Pieni ruuna selkeästi haki turvaa minusta, pysähtyi molemmilla ohitus kerroilla ja vilkaisi minua ikään kuin varmistaakseen että on turvallista olla juuri siten kuin on ja antaa auton mennä ohitse. Näissä ohituksissa yksi auto tuli meitä vastaan ja se samainen perävaunullinen pakettiauto rämisteli ohitsemme takaapäin. Hienostki handlasi pieni ruuna ohitukset "yksin" ja sai luonnollisesti kehuja onnistumisesta. Sen verran pientä ruunaa jännitti tilanteet että hän ei arvannut edetä käynnissä yksin eteenpäin, vaan seisahtui tilanteissa ja odotti että ajoneuvot menivät ohitse. Hyvin tehty!

Talliin tullessamme käytävällä oli yksi hevonen meitä vastapäätä, kun purin Majuria kärryjen edestä. Ylimääräisestä virikkeestä huolimatta pieni ruuna malttoi melkoisen hienosti seisoa vapaana paikoillaan. Vähän täytyi muistuttaa, että nytkään ei sopinut liikkua  mutta HUOM! vain muistuttaa. Tämä pieni arabiinialalinen on niin elementissään kun se huomaa tekevänsä jotain oikein ja iloisella mielellä tarjoaa oppimaansa seuraavalla kerralla jo ihan itse. Kyllä hänestä vekkulia varsamaisuuttakin löytyy ja aina täytyy edes vähän kokeilla rajojaan, ei hän mikään nössö ole. Pienestä arabiinialaisesta on joka tapauksessa kasvamassa todella hieno hevonen! Hän on aikuistunut niin henkisesti kuin fyysisesti tämän syksyn aikana.

Show me your horse and I

will tell you what you are!

-English proverb-

Vesisadetta ja kurarupea

Ajoharjoitukset jatkuvat entiseen tapaan. Kellojen siirron myötä viikolle sijoittuvat liikutukset tapahtuvat pimeässä. Tähän asti olemme ajaneet radalla, mutta koska minua itseäni on alkanut kyllästyttämään pelkkä kehän kiertäminen, päätin laajentaa harjoittelun tielle. Lisäksi rata alkaa näistä sateista johtuen olemaan niin pehmeä, että ei ole mitään mieltä möyhentää sitä enää lisää.

Tänään kello soi kuudelta aamulla ja tallille Majurin luokse suuntasin heti puoli kahdeksan pintaan. Onneksi Majuri osaa odotella rauhallisesti karsinassaan, vaikka muut hevoset lähtevät aamulla varhain ulos. Valmiiksi laittaminen kävi sutjakasti, sillä yön jäljiltä jalkoja ei tarvinnut pestä. Iltaisin kun haen tarhasta pienen ruunan, on hän lähes etupolvia myöden paksussa kurassa. Laiduntarha on etuosasta yhtä kura merta.

Niin me sitten lähdettiin ensimmäistä kertaa TIELLE kävelemään kärryt perässä. Hiukan lapin tyttöä jännitti, onko luotto pieneen ruunaan ihan näin kova? Mitä jos ja mitä jos?? Alkuun pieni ruuna oli hyvinkin jännittynyt, mikä ei tietty hälvetänyt minun takaraivossa kolkuttelevaa jännitystä. Yritin silti tietoisesti olla kuin tilanteessa ei olisi mitään ihmeellistä. Pienen ruunan sieraimet olivat lautasen kokoiset, hän kasvoi korkeutta sen 10 senttiä heti kun pääsimme yleiselle tielle ja se pärinä mitä hänen sieraimista kuului oli kyllä melkoisen kovaa. Omaa hengitystä en kuullut, enkä kyllä mitään muutakaan kuin pienen ruunan sieraimista kaikuvan kovan pärinän.

Tulvivat ojat, veden solina ja matkalla näkyi myös muita hevosia, joka takoitti sitä, että kaikkea "UUTTA" oli näkyvillä.  Majurin kovalevy kävi kierroksilla. Jännä kakka tuli niin moneen kertaan, että lopussa ei tullut muuta kuin ilmaa. Meillä radan vieressä on korkea heinäpaaleista tehty vuori, mutta kun niitä samanlaisia paaleja oli tien vierellä niin niitähän ei oltu koskaan aiemmin nähty. Samoin jännää oli mennä tiellä eteenpäin niin, että toisella puolen tietä oli talo ja toisella puolella nämä paalivuoret. Pienen ruunan oli pakko pysähtyä ja miettiä tovin, uskaltaisiko siitä "välistä" kulkea.

Matkan pituus yhteen suuntaan oli kolme kilometriä ja noin puolen välin jälkeen Majuri äkillisesti pysähtyi ja kuunteli. Sen sieraimista tuleva pärinä lakkasi ja vihdoin minäkin kuulin jotain muuta. Ääni joka sai pienen ruunan äkillisesti pysähtymään oli lehmien aamunta. Majuri kuunteli ääntä jännittyneenä ja totesin hänelle että se on lehmien ääni ja muukaisin päälle. Majuri vilkaisi minua ja kuin ihme, rentoutui saman tien, aivan kuin olisi ymmärtänyt. että niinpä tietysti, lehmän ääni se tietty oli, vaikka ei ole niitä koskaan nähnytkään. :) Pienen ruunan aivoituksia ei voi tietää.

Loppumatka kääntöpaikalle mentiin jo kaula rentona alhaalla, totesin käännöksen jälkeen että nyt sitten näet kaikki taas ensimmäistä kertaa, sillä toisesta suunnasta tultaessa kaikki näyttää tietysti erilaiselta.  Tällä kertaa meitä sitten tuli se MINUN JÄNNITTÄMÄ auto vastaan. Se oli musta x-trail, joka näytti tulevan suhteellisen reippaalla vauhdilla meitä vastaan. Yritin ajoissa näyttää kuskille kädellä merkkiä, että hidastaisi edes himppasen, mutta kuten arvataa saattaa, jalka ei edes noussut kaasulta ja kuski vain tervehti iloisesti. Henkisesti valmistauduin jonkinlaiseen reagointiin Majurin kohdalta, sillä matka oli ollut niin jännä, että reagointiherkkyyden olisi kuvitellut olevan hyvin räjähdysherkkää. Mutta EI Majuri reagoinut autolle mitenkään. Sen sijaan tien vierellä oleva kaivon rengas oli todella pelottava. Sen todisti se pärinä sieraimista ja sen päälle ne valaan pärskähdyksiltä kuulostavat suhahdukset. Ei voi tosiaankaan pienen ruunan aivoituksia tietää. Nauroin hiljaa sisään päin. 

Olen niin ylpeä pienestä ruunasta. Vaikka se jännittää jotain uutta tilannetta niin sen hermo pitää. Hän ei ryöstä ja pakene paikalta, vaikka vähän kasahtaisikin ja mistä vain olemme tähän asti menneet ohi vaikka kuinka ensin jännittäisi. Melkein halkesin jälleen onnesta.

Kärryttelyn jällkeen pesin ja rasvasin pienen ruunan jalat ja laitoin hänet loppupäiväksi karsinaan. Karsinassa Majuri joutuu olemaan ainakin tämän päivän, sillä sen rivin riivaamat kaksi jalkaa olivat melkoisen tuvoksissa ennen ajolle lähtöä. Niissä on riivannut rivi jo useampaan otteeseen tänä syksynä. Sen olen voinut hänen kohdallaan todeta, että hänen jalat tulee pestä ja kuivat JOKA KERTA kuratarhasta tullessa, muuten on perkele irti, Paria viikkoa aiemmin olin juurikin saanut jalat ruvettomaksi ja sen jälkeen tuli kiireisempi viikko, jolloin en ehtinyt jalkoja pesemään ja kuivaamaan illalla ja näin otti rupi jaloista vallan.

Parhaimmaksi olen kokenut hauteen tekemisen rivi jalkaan. Lian irroitus haalealla vedellä, pesut pesubeteadinella, huolellinen kuivaus PUHTAALLA pyyhkeellä ja tämän jälkeen ohuen ohut kerros sinkki/Kloorheksidi/aloevera salvaa, siis ihan todella ohuelti. Sen päälle kerros Tummelia, jonka jälkeen olen peittänyt jalat elmukelmulla. Tämän päälle villatyynyt ja villapintelit. Paketit ovat olleet jaloissa öisin. Kolmessaa päivässä lähtivät ruvet pois. Eilen illalla jätin hauteet laittamatta ja tänään aamulla jalat olivat turvoksissa niin kuin impparin jäljiltä. Kävellessä turvotus laski, joten sen jälkeen tein puhdistukset aiemman kaavan mukaan ja laitoin rasvat päälle. Kuratarhaan en pientä ruunaa vienty, nyt parannellaan jalat kuntoon ennen kuin mennään mutaan. Pari päivää karsinassa ei huonoa tee, kunhan iho saadaan oikeasti kuntoon.

Inhoan tätä ainaista sadetta ja säälin kuravelleissä seisovia hevosia. Tulkoon talvi ja pakkanen!

Smile 

even when 

it rains!