Jännitystä ilmassa...

Kuluva viikko on mennyt ajo- ja maastakäsin harjoituksia tehdessä. Olen yhdistänyt nämä harjoitteet samalla päivälle siten, että heti tarhasta haun jälkeen menemme Majurin kanssa ylä-kentälle työskentelemään. Kuluvalla viikolla olemme keskittyneet pelkästään perus harjoitteisin. Näissä on tapahtunut selkeää edistystä. Olen ahkerasti katsonut videoita asian suhteen ja niiden myötä olen kiinnittänyt paljon huomiota omiin eleisiin ja äänenpainoon. Näillä on suuri  merkitys.

Pieni ruuna on ajoittain löytänyt vauhdin hurman kärryjen edessä. Hän on oivaltanut että jalkoja voi kärryjenkin edessä venyttää ja sen myötä voi edetä vauhdikkaammin. Lamppu selkeästi syttyi päässä tämän viikon alussa, kun radalla oli muitakin hevosia. Niiden perään pystyi kiihdyttämään kun sai luvan ravata. Koska nuorilla on tapana sitten mennä uusissa oivalluksissa vähän överiksi,  niin teki pieni ruunakin. Hän sai loihdittua vauhdin hurman myötä itselle sellaisen tilan, että siinä keskittyminen itse ajotapahtumaan herpaantui ja hän alkoi vilkuilemaan tarpeettoman paljon ympärilleen. Siinä sitten pienet herneet päässä säkenöivät ja yhtä äkkiä asiat olivatkin muka niin jännittäviä.  

Pieni ruuna keksi radan takakurvissa, mikä on aina vähän jännä paikka, että tempaisenpa tästä tuonne pellolle, radan keskustaa kohden. Yhtä äkkiä muutama laukka-askel sivuun, minä kerään ohjia ja pidätän ja totean että Nyt hei! Jolloin pieni ruuna pysähtyy, laskee turpansa alas ja on sitä mieltä että syömään vain tuli. Ohjaan hänet päättäväisen lempeästi takaisin kohtaan, mistä radalta ulos pelmahdettiin ja matka jatkuu. Tietty tässä tilanteessa kun päästään radalle takasin on pieni ruuna sitä mieltä että se on TOSI PELOTTAVA paikka. Tottelee kyllä kehotteita ja kulkee eteenpäin, mutta oikea silmä pitää tiiviisti katseen siinä jossakin niin pelottavassa.  Parina päivänä pieni ruuna teki saman tempun kyseisen kurvin kohdalla (samaan suuntaan ajettaessa), mutta eilen tätä ei enää tapahtunut.

Samoin toiseen suuntaan ajettaessa tuon samaisen kurvin toinen laita osoittautui pelottavaksi paikaksi, sillä siinä on suuri puska, joka estää näkyvyyden 110 tielle ja sieltä tulevat äänet tietty hermostuttivat jo valmiiksi jännittynyttä pientä ruunaa. Niinpä tässäkin kohden pit kahtena päivän ottaa muutaman askeleen "ritolat". Ensimmäisellä kerralla otettiin laukka-askeleet vasemmalla puolella olevalle pellolle. Siitä pieni ruuna itsekin vähän hämmästyi ja seuraavalla kerralla yritettiin lähteä radan suoraa pitkin pinkomaan. Onnekseni pieni ruuna tottelee pidätteitä ja nätisti hän vauhdin pois antoi. Neljä hulppeaa laukka-askelta hän molemmilla kerroilla ehti ottaa. Hetken jo ehdin toisella kerralla miettiä, että jos se nyt sitten ottaa ja lähtee. Eilen ei ollut merkkiäkään jännityksestä tässä kohden.

Panin lisäksi eilen merkille, että ennen  pelottavaa kohtaa, takakurvissa talon kohdalla,  pieni ruuna käänsi katsettaan minua kohden kärryihin päin, totesin hänelle "mene vain" ja se oli siinä. Pieni ruuna käänsi katseensa eteen, oli kyllä jännittynyt mutta meni eteenpäin käymättä nurmikon kautta. Tuossa pelottavassa kurvissa on talo, jonka pihalla on lukematon määrä lyhtyjä, puutarhatonttuja, puussa roikkuvia killuttimia ja vuoden läpi soliseva suihkulähde, nämä härpäkkeet aiheuttavat jännitystä useissa hevosissa. Minusta on hyvä että tuo talo sattuu olemaan juuri tuolla paikalla, mikä olisikaan parempaa siedätystä? Koskaan ei tiedä mikä uusi härpäke sieltä kurvista löytyy tai mikä on muuttanut paikkaa. Minä en uusia juttuja edes huomaa, mutta pieni ruuna kyllä rekisteröi jokaisen muutoksen pihassa. Jännittävyyttä lisää myös talon ja radan välissä oleva erittäin syvä oja, jonka pohjalla kimmeltää vesi. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Tell me and I forget

teach me and I remember

Involve me and I learn

- Benjamin Franklin-

Toinen selkään nousu

Sunnuntaina 23.9. toteutettiin Majurin toinen selkään nousu. Tämän tarkoituksena oli luoda tilanteesta positiivinen mielikuva pienelle ruunalle ja tämän jälkeen asia saa jäädä muhimaan ensi kesään, jolloin asiassa on tarkoitus edetä. Pieni ruuna kulki mielellään eteenpäin ja pysähtyi pyydettäessä. Enempää ei vaadittu.

Selkään nousun jälkeen kävin Majurin kanssa läpi maastakäsin harjoituksia. Teimme peruutuksia tötteröiden väliin, sivulle väistöä, perän väistöä ja pysähtymisiä, sekä eteenpäin lähettämistä. Peruutuksissa Majurilla on aina ollut tapana nostaa pää korkealle ylös kun riimunarulla heiluttaen annetaan painetta ja pyydetään peruuttamaan. Tällä kertaa kokeilin painetta pyörittämällä riimunarulla jalkojen suuntaan ja tämä näytti tehoavan häneen paremmin. Liikkeelle lähtö oli sujuvaa  ja pää ei noussut korkealle ylös. Kahdeksikon pujottelu tötteröiden välistä sujui nyt  melko hyvin. Pienelle ruunalle on selkeästi vaikeampaa vasempaan kierrokseen lähettämine ja sivulle astumine, joten tähän suuntaan jouduimme suorittamaan toistoja enemmän. Kun kierros sujui hyvin, lopetimme harjoitukset siihen. Kiitos pieni ruuna, uskon sinuun!

Offer them

respect

Earn their

trust

Build

a relationship

Rejoice in the

Love

Become

a team



Pienen ruunan ensimmäinen leiri

Pitkään aikaan en ole päivittänyt kuulumisia, joten tästä tuleekin sitten pitkä postaus. Laidunkauden päättymisen jälkeen, rutiinit ovat lähteneet mukavasti käyntiin. Pieni ruuna asustaa jälleen työmatkan varrella ja ajoharjoituksia on jatkettu säännöllisesti. Majurilla on uusi lauma, jossa on kolme suomenhevosruunaa. Vanhoista tarhakavereista on jäljellä Sulo, jonka kanssa Majuri vietti kesän laitumella. 

Tänä syksynä pienestä ruunasta on ollut havaittavissa uudenlaista röyhkeyttä. Hänen egonsa on kasvanut ja sitä myöten hän on ajoittain hoitotilanteissa osoittanut halua kyseenalaista minun johtajuutta. Hän on mm. yrittänyt siirtää minua samaan tapaan kuin siirtää oman laumansa jäseniä, näykkäisemällä hihasta. Onneksi onnistumatta siinä. Majuri on aina ollut hyvin aktiivinen suunsa kanssa ja on aina tullut niin sanotusti iholle kun häntä esim. taluttaa tarhasta talliin. Jatkuva suulla hamuaminen ja "hiplailu" ovat olleet suurin ongelma. Olen saanut lukuisia eri ohjeita siihen puuttumiseen, mutta mikään ei ole poistanut ongelmaa kuin hetkeksi. Seuraavana päivänä suulla värkkääminen on aina jatkunut. Kesällä oli tarkoitus satsata maasta käsittelyyn ja in hand trail harjoituksiin, mutta olosuhteet eivät tällä kertaa tukeneet niihin panostamista.

Onnekseni olin ilmoittautunut heti alku kesästä syyskuun nuorten hevosten maastakäsittely klinikalle, josta oli tarkoitus ammentaa oppia ja saada eväitä työskentelyyn. Suuntasimme kaksi päiväiselle klinikalle 17.9., jossa oli kaksi eri tasoryhmää, nuoret sekä jo aiemmin klinikalle osallistuneet ratsut. Tasoryhmät työskentelivät molempina päivinä kolmen tunnin sessiossa. Meidän ryhmässä oli viisi muuta nuorta hevosta.  

Ensimmäisenä päivänä klinikalla harjoiteltiin maastakäsittelyn alkeita. Peruuttamista, perän väistöä, sivuttain väistöä sekä eteenpäin ohjaavaa liikettä. Harjoitukset perustuivat kehon ja riimunarun välityksellä annettavaan paineeseen ja halutun reaktion jälkeen välittömään paineen poistamiseen. Täytyy sanoa että ei ole lainkaan helppo laji. Kuinka saada kädet, naru ja keho toimimaan oikea-aikaisesti niin että haluttu paine osuu oikeasta suunnasta oikeaan paikkaan ja reagoida samalla tilanteeseen oikea-aikaisesti joko lisäämällä  painetta tai päästämällä paineen ajoissa pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Haasteensa mukaan tuovat myös kokematon hevonen, vieras ympäristö, toiset hevoset/ohjaajat sekä yleisö. Olikin mielenkiintoista sivusta seurata työskentelyä ja huomasin että aloittelijoilla toiminta on usein hätäistä ja avut ristiriitaisia tai epäselviä. Sitä varten täällä oltiin että opittaisiin ja harjoitushan tekee mestarin.

Hevosilla ei ole ongelmaa kielen ymmärtämisessä, suurimman haasteen saavat ohjaajat. Kuinka kommunikoida hevosen kielellä!? Hevonen kyllä osaa kielen jolla se kommunikoi. :) Meillä Majurin ohjaajana toimi tyttäreni ja Majurin omistaja Kia. Halusin Kian osallistuvan ohjaavaan toimintaan, jotta hän saisi kädestä pitäen neuvoja ohjaamiseen ja konkreettinen osallistuminen olisi nuorelle myös mielekkäämpää kuin se että hän istuisi ja katsoisi kun minä suoritan. Minusta olin erittäin mielenkiintoista kuunnella, katsoa ja oppia sekä Kian ja Majurin, että muiden tekemisistä.

Samalla tavoin kuin eri ratsastuksen ohjaajilla myös horsemanship taitoja opettavilla on omanlaisia toimintatapoja ja käytänteitä. Minä en ole koskaan ollut jonkin tietyn ohjaajan fanaattinen kannattaja. Olen avoin monelle ja pyrin eri ohjaajien ohjauksista poimimaan meidän työskentelyyn sopivimmat työkalut ja jos huomaan että jokin ei toimi kokeilen jotain toista. Arvostan pehmeitä toimintatapoja kouluttamisessa, sitä että toiminta on hevoselle mielekästä eikä sitä kohdella epäreilusti. Tämä ei tarkoita sitä etteikö voisi olla määrätietoinen. Minä mieluusti pilkon asiat pieniin palasiin ja etenen hitaasti halutun lopputuloksen aikaan saamiseksi. Kuin että turvautuisin koviin pakotteisiin saadakseni halutun reaktion lyhemmässä ajassa.

Toisena klinikkapäivänä harjoiteltiin edellisenä päivänä opeteltuja käskyjä in hand Trail muodossa. Maneesissa oli erilaisia tehtäväpisteitä joissa jokainen työskenteli vuorotellen hevosensa kanssa. Kaiken kaikkiaan hevosia oli viisi muuta Majurin lisäksi. Rataan kuului pressun ylitystä, tynnyreiden välistä pujottelua, sivuttain väistöä puomeilla ja peruutus harjoituksia. Näissä harjoitteissa yhdistyi edellisenä päivänä opitut käskyt. Pisteessä yhdistyivät eteenpäin lähettäminen, perän väistö, sivuttain kulkeminen sekä peruutus aina tarpeen mukaan, jotta kyseinen tehtävä saatiin suoritettua.

Edellä mainittujen harjoitteiden jälkeen oli vuorossa selkään nousu. Niinpä! Kia on roikkunut aiemmin pariin otteeseen Majurin selässä sekä ilman satulaa ja satulan kanssa, eivätkä nämä aiheuttaneet minkäänlaista reaktiota Majurissa. Joten uskaltauduimme kokeilemaan selässä istumista. Majurihan on aina ottanut uudet tilanteet sellaisenaan kuin ne eteen tulevat. Suitset, kuolaimet, ajovaljaat, takaa-ajaminen, kärryjen perään laittaminen ovat onnistuneet super hienosti ilmaan minkäänlaisia juhlaliikkeitä. Minä olen luottanut pieneen ruunaan aina ja joka tilanteessa eikä hän ole vielä koskaan minua pettänyt. En ole koskaan etukäteen pelännyt mitään.

Mutta siihen ESIMMÄISEEN selkään nousuun. Se tapahtui ilman juhlaliikkeitä, kuten oletettavissa oli. Majuri seisoi kiltisti paikoillaan sekä satuloinnin että selkään nousun ajan. Hän käänsi päänsä molempiin kylkiin päin ja yritti makustella Kian saappaita "mitkä nää on?" Tässä vaiheessa klinikan vetäjä ei jostain syystä sisäistänyt sitä että Majurin selässä ollaan ENSIMMÄISTÄ kertaa. Se kyllä hänelle kerrottiin ja hän vielä varmisti että onko tämä siis ensimmäinen kerta kun hevosen selkään noustaan.  Itse olin ajatellut että Kia käy selässä, ottaa ehkä talutettuna muutaman askeleen ja se siitä. Mutta jostain syystä ohjaaja halusi Kian harjoittavan yhden käden pysähdykseen valmistelevaa pään sivulle taivuttamista ja perän väistöä.

Kyllä pieni ruuna yritti kovasti ymmärtää mitä häneltä pyydettiin ja Kia yritti kovin tehdä ohjeiden mukaan, mutta hieman hankalaa ja tahmeaa se molemmille oli. Minun olisi siinä vaiheessa pitänyt lopettaa koko touhu, mutta jostain syystä en halunnut nostaa kohtausta asiasta ja kyseenalaistaa toimintaa, sillä minä en ole asiantuntija asian suhteen. Loppujen lopuksi Kia kulki pienen ruunan kanssa maneesin perälle jatkamaan harjoitusta. Olin huolissani  siitä että ensimmäisellä kerralla ollaan selässä näin pitkään ja siitä että ei Majuri tiennyt pohje avuista tuon taivaallista. Onneksi pieni ruuna ei välittänyt muista hevosista, ei edes siitä vauhdikkaimmasta, joka aika-ajoin liiteli ja loikki maneesissa. Pieni ruuna vain katseli ihmeissään. Fyysisesti toiminta ei missään nimessä ollut rankkaa pienelle ruunalle. Mutta henkisesti hän oli mielestäni paineen alla turhan kauan. Oma näkemykseni on että pieneltä ruunalta odotettiin tässä tilanteessa kohtuuttoman paljon. Hän olisi voinut laittaa kaiken ihan "ranttaliksi", mutta ei laittanut, enkä minä  kyllä siihen uskonutkaan.  Yhden pienen pyllyn noston teki kerran kun sai ristiriitaiset avut. Sitä ei lasketa.  Tunnin ajan pienen ruunan selässä ensimmäisellä kerralla kaiken kaikkiaan oltiin ja ILMAN taluttajaa. Hieman överiksihän tuo tilanne meni niin ajallisesti kuin sen suhteen mitä Majurilta pyydetiin. Mutta ei jäädä siihen roikkumaan.

Kaiken kaikkiaan saimme klinikasta paljon työkaluja oppimiseen, vaikka en ihan kaikessa allekirjoita ohjaajan näkemyksiä  tai ohjeistuksia asioista. Saimme onneksemme tutustua uusiin ihaniin hevosihmisiin,  sekä heidän kauttaan saimme uusia kontakteja tulevalle opin tielle. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia. Klinikka oli hyvin järjestetty, asiat toimivat hyvin niin tallipaikan, majoituksen, kuin ruokailunkin suhteen.  Huomenna on tarkoitus nousta uudelleen Majurin selkään ja sen jälkeen palaamme ratsastus asiaan vasta ensi kesänä. Siihen asti saa pieni ruuna kasvaa ja kehittyä. Sillä välin jatkamme maastakäsittelyä, ajoa ja ensi keväänä uudestaan ranch trail harjoituksia.

Take the time it takes.

So it takes less time.









Taitava pieni hiippakorva

Laidunkausi jatkuu. Pojat pääsivät viikonloppuna uudelle laitumelle n. kolmen kilometrin päähän edellisestä. Laidun sijaitsee erään omakotitalon pihan kupeessa, joten pojat ovat edelleen valvovan silmän alla. Kovasti tuntui talon väki pitävän siitä, että hevoset saapuivat kaunistamaan peltomaisemaa. Ottaisin nämä pojat kyllä omaankin pihaan, jos se suinkin olisi mahdollista.

Liikutukset uudelta laidunlohkolta tapahtuvat niin, että alkuun joutuu kävelemään hetken niin kutsuttua valtatietä pitkin (nopeusrajoitus 80 km/h). Niinpä kävelytimme pojat vanhalta laidunpaikalta tätä kyseistä valtatietä pitkin, jotta pieni ruuna tottuu isommalla tiellä kulkeviin autoihin. Ei Majuri ole koskaan autoja pelännyt, traktoriin hän suhtautui vielä vuosi sitten "säpsyen"", mutta on mitä ilmeisimmin nyt tottunut monenmoisiin kulkuneuvoihin kun tarhaa erään  valtatien vierustalla. Matkalla laitumelle vastaan tuli lähinnä henkilö- ja pakettiautoja ja loppumatkasta meidät ohitti kapeammalla tieosuudella traktori, jolla oli lana perässä. Pieni ruuna nosti hieman päät ylös ja jännittyi kun traktori oli aivan takana, minä jatkoin matkaa eteenpäin katsomatta taakseni ja pieni ruuna laski päänsä alas seuraten mukana. Ei siinä sen kummempaa.



Näkymiä edelliseltä laitumelta. Ihanat hereford tytöt laduntavat vieressä



Eilen käytiin sitten ensimmäistä kertaa ajamassa kärryillä niin että lähtö tapahtui uudelta laidunpaikalta. Tarkemmin kyseessä oli kärryjen siirto uudelle laitumelle, eli lähdimme jalkaisin tien vartta pitkin edelliselle laitumelle noutamaan kärryjä ja palasimme kärryjen kera uuteen paikkaan. Matka vanhalle laidunpaikalle taittui hienosti. Kia talutti pientä ruunaa ja minä kuljin edellä koirien kanssa. Koska kuljimme jalan, kävelimme luonnollisetsi tien vasenta puolta, niin kuin jalankulkijoiden kuuluu. Kia tien puolella ja pieni ruuna ojan puolella. Täytyy sanoa että pääsääntöisesti autoilijat "himmaavat" nähdessään tien pientareella kulkevan hevosen taluttajineen, mutta jostain syystä saksalaisilla kolmekirjaimisilla autoilijoilla ei ole kykyä ymmärtää, että kaasulta VOI nostaa jalan pois.

Onneksemme meillä on rautahermoinen pieni ruuna. Hänen olemus ei hätkähtänyt kertaakaan näistä saksalaisista kolmekirjaimisista autoista, jotka vauhdilla ohittivat meidät niin edestä kuin takaa. Kellään heistä ei jalka noussut kaasulta, ehkä heidän aivokapasiteetti pystyy vain yhteen toimintoon kerrallaan ja tässä tapauksessa he keskittyivät tuijottamaan meitä.  Kauhalla ei tietty voi vaatia jos on lusikalla annettu. Eksoottisiakin ohittajia tavattiin menomatkalla. Ensimmäinen oli sellainen vanhan mallin traktori, joka pärisee niin penteleesti. Sen kuski oli asiallinen ja ohitti meidät niin että ei pärisytellyt kohdalla, vaan lipui kohteliaasti sopivalta etäisyydeltä ohitsemme. Pieni ruuna ei edes nostanut päätänsä ja koiratkin menivät rauhallisesti peräkkäin aivan tien vierustaa pitkin.



Yllä olevassa kuvassa näkyy kaide ja mutka, jossa meitä vastaan tuli täysperävaunullinen rekka. Puolivälissä kaidetta olimme kulkemassa, kun rekka lipui meitä vastaan. Se ohitti meidät melkoisen läheltä, kuitenkin niin että hidasti huomattavasti vauhtiaan ja siirtyi osittain vastantulevien kaistalle. Pieni ruuna seisoi nätisti aloillaan ja katsoi hieman hermostuneesti ohi lipuvaa jättiä, sillä siinä ohituksessa oli pituutta. En uskaltanut katsoa taakseni, jotta pieni ruuna ei alkaisi miettimään että minä ole nyt jotenkin epävarma kun pälyilen. Seisoin koirien kanssa pää menosuuntaan ja Kia teki pienen ruunan rinnalla samoin. Ohitus meni rauhallisesti ja pieni ruuna oli super! Kiltisti seisoi hievahtamatta paikoillaan. Sen verran ohitus pientä ruunaa jännitti, että kun yhdistelmän perä ohitti sen, astui pieni ruuna askeleen niin että onnistui polkemaan suoraan Kian jalalle. Juhla liike se ei missään nimessä ollut, ehkä pieni hermostunut liikkeelle lähtö jossa ei kuitenkaan minkään valtakunnan rynnimistä ollut havaittavissa.  Vielä  ennen kuin saavuimme kärryjen haku paikalle, meidät ohitti myös puoliperävaunullinen rekka, siitä pieni ruuna ei enää ollut millänsäkkään, käveli rennosti eteenpäin avian kuten tällaisten ohi oltaisiin aina kävelty.

Kärryt saatiin lopuksi pienen ruunan perään ja bootsitkin solahtivat taas jalkaan. Kiitos Heidille, pienen ruunan kavioiden trimmauksesta edellisenä iltana. Takaisin laitumelle palasimme pientä hiekkatietä pitkin. Nyt matka taittui liikenteen suuntaisesti, sillä kärryt perässä pieni ruuna on samanarvoinen ajoneuvojen kanssa. Laitumien välisellä reitillä kulkee lisäksi poikittain vähän isompi valtatie, joten mennen tullen jouduimme pysähtymään sen varrella STOP-merkin takana. Pieni ruuna osaa kiltisti odottaa vuoroaan, eikä välitä vaikka takana ja sivulla on autoja jonottamassa saman tien ylitystä tai kääntymistä sille. Monenmoiset ajopelit autoista moottoripyöriin sujahti turvan edestä ohi. Pieni ruuna odotti kiltisti lupaa lähteä liikkeelle. On se epeli! ❤

My life isn't perfect

But it does have

Perfect

moments!



Ranch Trail ja karjanliikutusta vol.2

Eilen saatiin jälleen lisää harjoitusta Ranch trailin muodossa. Pieni ruuna on viettänyt viimeisen viikon pollena elopellossa, saatuaan kuumereaktion rokotteesta edelleisellä viikolla. Tämä vallaton elämäntyyli näkyi olemuksessa kun menin hakemaan pientä ruunaa töihin. Ego oli kasvanut viikon aikana ja pientä röyhkeyttä oli ilmassa. Tämä röyhkeys onneksi poistui harjoitusten myötä.

Ensin harjoiteltiin Trail rataa maastakäsin. Harjoitukset alkoivat perus maastakäsittelyllä ja kyllä huomaa heti jos on pienikin tauko harjoittelussa. Hyvin pieni ruuna sekä ohjaaja palauttivat perus kuvioita mieleen. Väistämistä,  liikkeestä pysähtymistä ja paikallaan oloa harjoitellaan kotona vielä intensiivisemmin.

Perus maastakäsittelyn jälkeen päästiin rataharjoitteisiin. Uutena radalla olivat "puusilta", sekä puomit, joiden välissä tuli peruuttaa. Perus portista kulkeminen, pressun ylittäminen, sekä postin kuljettaminen olivat mukana harjoitteissa. 

Koska Majuri ei ollut aiemmin ylittänyt puusilta. Aloitettiin harjoitus säkittämällä, eli siedätettiin pieni ruuna tähän elementtiin. 

Tämän jälkeen kuljettiin yli liikkeessä ja kun se sujui, vaadittiin pysähtyminen sillalla. 

Hienosti piei ruuna suhtautui siltaan. Säkittäminen kävi nopeasti ja puusillalle astuminen ei pientä ruunaa pelottanut. 

Trailin jälkeen siirryttiin kävelymatkan päässä olevalle laitumelle. Majurin kaverina harjoituksissa oli kaunis pieni arabitamma ja arvatkaa vain oliko pieni ruuna mielissään. Oli! koko ajan täytyi pienelle tammalle näyttää miehuuttaan. Laitumella ensin tarkkailtiin lehmiä. Ne olivat niin uteliaita että tulivat lähes iholle kiinni. Kyllä siinä vaiheessa ohjaajaakin jännitti kun aika monipäinen lehmä kaarti kulki määrätietoisesti kohti.

Pieni ruuna tiesi mitä tehdään. Se asteli määrätietoisesti lehmiä kohden ja koska se ei jännittänyt, en minäkään jännittänyt. Harjoiteltiin pienen ruunan kanssa kaksi siirtoa, joista toinen oli kyllä napakymppi! Olimme aivan liki lehmiä ja ne katsoivat meitä hyvin tiiviisiti. Laumassa oli isompien lisäksi pienempiä vaskoita, joiden päät pilkistivät keskeltä, uteliaina ja valppaina. 

Melkein turpa kosketukseen tulivat rohkeimmat. Mutta, koska harjoiteltiin karjan siirtoa, pääsi Majuri näyttämään miten se tehdään. Pieni ruuna siirtyi aivan eteen ja kun lauma ei ottanut lähteäkseen, kuopaisi se etusellaan ja heilautti päätään siirtyen samalla askeleen eteenpäin. Koko lauma liikahti ja lamppu syttyi pienen ruunan päässä. Voi sitä riemun tunnetta meissä molemissa. Pieni ruuna oli nyt vakuuttunut siitä, että hän on se, joka liikuttaa laumaa. Tähän oli hyvä lopettaa tämä kerta. Katse siintää vuoden päästä syksyssä. Tavoitteena on päästä tuolloin siirtämään laumaa selästä käsin. Sitä ennen hajroitukset maasta käsin jatkuvat.

It's a Dream

until you write it 

down.

Then it's 

a goal!

Kesäpäiviä ja Karjanajoa vol.1

Majuri viettää laidunlomaa tarhakaveri Sulon kotimaisemissa Pusulassa. Pojilla on kaksi eri laidunapaikkaa. Päälaitumen yhteydessä on ihana kovikkoalue, johon pojat voivat mennä auringolta suojaan, sekä katos jonka alla voi olesekella sateella. Majurista on kasvamassa iso poika, hänen itseluottamus on kasvanut sen jälkeen kun hänestä tuli laumansa johtaja. Tämä näkyy ajossa ja käsiteltäessä. Pieni riekkuva ruuna on saanut rohkeutta ja arvokkuutta olemukseensa. Rehti ja hyvä johtaja hänestä on kasvanut. Osaa ottaa ohjat käsiinsä, mutta ei härki turhia. Majurilla on ollut hyvät oppi-isät edesmenneissä johtajissa. Harrison ja Jack 💗

Kesälaitumen vierestä lähtee hiekkaiset kärrytiet, joita pitkin olemme käyneet pienen ruunan kanssa ajelemassa kolmisen kertaa viikossa. Uudet maisemat näyttävät olevan pienen ruunan mieleen. Pelkkää kärryttelyä ja lomailua ei pienen ruunan kesä ole suinkaan ollut. Käymme pari kertaa kuukaudessa Klaukkalassa harjoittelemassa Trail in hand lajia sekä uusimpana karjanajoa. Ensimmäisellä karjanajo kerralla hevoset ja ohjaajat tutustuvat maasta käsin karjaan. Meillä mukana oli kaksi "konkari" hevoseta sekä kaksi kokematonta, sekä karjanajo ratsukko, joka alkuun liikutti ja kokosi laumaa, jotta hevoset tottuvat lehmiin ja pystyimme arvioimaan kokemattomien reaktion. Hienon näköistä oli karjanajo ratsukon kanssa suoritettuna. Ehkä mekin jonain päivänä olemme ratsukkona mukana. Tavoite on asetettu!

Kun hevoset eivät näyttäneet sen kummemmin reagoivan liikkuvaan karjaan, ajettiin lehmä lauma lähtöpaikkaan ja lähdimme maastakäsin kulkemaan kohti laumaa. Paine tulee kohdistaa oikein, jotta lehmät eivät karkaa langoista läpi. Tärkeää oli puhua lähestyttäessä ja liikkua kaiken aikaa oikeasta kulmasta käsin. Pienet lehmät olivat tottuneet jo sen verran hevosiin, että ne päästivät meidät hyvinkin lähelle ennen kuin suostuivat siirtymään. Hauskasti katselivat ja sitten pylllyt heiluen lähtivät rintamana etenemään.

Alkuun kokeneet hevoset olivat etunenässä, mutta lopuksi saimme pienen ruunan kanssa olla joukon kärjessä. Kaikki meni loistavasti, kunnes oltiin hyvin liki lehmälaumaa ja kaikkien lehmien katse oli kohdistettuna pieneen ruunaan. Siinä vaiheessa pieni ruuna epäröi ja otti askeleen taakse. Onneksi ratsukko seurasi takavasemmalla etenemistä ja he tulivat rohkaisemaan ja avittamaan pientä ruunaa. Kyllä pienestä ruunasta karjaheppa saattaa hyvinkin tulla, vaikka alussa näyttää sittenkin vähän jännittävän.

Majurilla on kotikenttäetu tutustumisessa karjaan, sillä kesälaitumen viereen tuotiin nuoria herefordeja laiduntamaan. Vitsi mitä veitikoita. Meidän Kia sanoi heti että haluaa yhden sellaisen kotiin. :D Lehmät ovat olleet aivan into pinkeänä pienestä ruunasta ja tulivat alkuun laukalla aidanvierelle Majuria tervehtimään, kun kärryttelimme heidän laitumen viereltä. Pieni ruuna on tullut niin tutuksi lehmien kanssa että on ottanut turpakontaktia lehmiin aidan toiselta puolelta. Saa nähdä miten seuraava karjanajo sujuu. Juhannuspäivän harjoitukset jouduimme perumaan kun Majuri nosti lämmön rokotuksen jälkiseurauksena. Ensi viikonloppuna sitten uusin purjein!

Juhannusta edeltävänä torstaina ehdimme pistäytymään Hippomedissä Liedossa tarkistuttamassa pienen ruunan hampaat sekä rokotuksella. Hampaat katsotaan edelleen puolivuosittain, sillä hamapiden vaihtumisesta johtuen kuluminen on epätasaista ja tarpeeksi tiheällä seurannalla voidaan optimoida purenta. Purennassa kaikki oli hyvin, piikkejä oli taakse jonkin verran tullut ja ne raspattiin. Seuraavaksi vaihtovuorossa ovat seiskat, molemmat maitohampaat heiluvat, mutta eivät olleet vielä niin irti että ne olisi voinut avittaa pois. Seuraava hammashuolto ennen joulua se tulee nopeammin kuin huomaammekaan, mutta sitä ennen Nautitaan KESÄSTÄ!

Doing what you like

 is freedom

Liking what you do

 is happiness!

Pieni ruuna kulkee seikkailusta toiseen

Mitäs me olemmekaan viimeisen kahden viikon aikana ehtineet touhuta. No, vaikka ja mitä! Ajoharjoitukset Kettulan kulmilla jatkuvat. Pieni ruuna kulkee valtavan hienosti uusilla reiteillä. Nykyinen reitti menee jo "vasempaan kierrokseen" hyvin. Näin päin asiat ovat siis jo tuttuja. Tänä viikonloppuna katsotaan miten se sitten oikeasti menikään, kun lähdemme samaisen reitin toiseen suuntaan. Kaikki voi olla taas aivan uutta ja ihmeellistä. Pienen ruunan kanssa seikkaillessa ei aika tule pitkäksi ja hämmästysten aiheet eivät minultakaan lopu.

Kaikenlaiseen maasta käsittelyyn  on tarkoitus panostaa erityisen paljon tulevan kesän ja syksyn aikana ja olenkin yrittänyt aktiivisesti etsiä erilaisia tapahtumia asian ympärillä. Iloksemme pääsimme Klaukkalan kupeeseen harjoittelemaan Trail in hand lajia, joka kuuluu lännenratsastuksen alalajeihin. Voi hitsi, miten kivaa puuhaa. Veimme Kian kanssa Majurin ensimmäisiin harjoituksiin viime lauantaina. Matka tallilta harjoituspaikalle kesti tunnin verran ja pieni ruuna matkasi mallikkaasti, kuten hänellä on onnekseni ollut tapana.

Trail in hand, mistä on kysymys? Tässä lajissa hevonen ja ohjaaja suorittavat käynnissä sekä ravissa erilaisia tehtäväratoja. Tehtäväradat koostuvat erilaisista puomeista, silloista ja porteista. Ohjaaminen tapahtuu kehonkielellä, ääniavuin sekä riimunarun liikkeellä. Itse hevosen riimuun tai hevoseen ei saa koskea. Laji kehittää ohjaajan ja hevosen välistä yhteistyötä ja sopii kaikille ja kaiken ikäisille hevosille. Tässä lajissa kehittyy kyky lukea hevosta.

Minä ja Majuri aloitimme aivan alkeista. Meidän ensimmäisellä radalla oli postilaatikoita, puomeja, vesimatto (kuivana), musta pitkä matto, tötteröitä pujoteltavaksi sekä laatikon veto ja portin avaus. Hevonen tulee ensin siedättää elementteihin, ennen kuin treenaamisen voi aloitta. Majurilla meni hetki ennen kuin se uskaltautui "vesimatolle", mutta muutaman yrityksen jälkeen pieni ruuna tepasteli sen yli kaikista suunnista. Laatikon veto ei säpsähdystä kummempaa hänessä aiheuttanut. Onni on se, että olen kuskannut pientä ruunaa kaikenlaisista paikoista läpi ja ohi, joten hän on tottunut monenmoiseen, jolloin esineiden/elementtien siedätykseen ei tarvinnut käyttää aikaa.  Kotiläksyksi saimme harjoituksia. Pois lähettämistä ja minun reviirin vahvistamista.

Tällä viikolla tehtiin parina iltana trail harjoitusta ja sen jälkeen harjoiteltiin Match Showta varten. Näyttely pidettiin tallilla kauniina Helatorstaina. Pieni ruuna pääsi aikaisin aamulla puunattavaksi ja voitte kuvitella miten likainen hän oli, sillä sade säillä mudassa piehtarointi osoittautui hänen lempi lajikseen. Pesussa puhdistui pieni ruuna nahkaa myöden ja vanha talvikarva huuhtoutui hyvin viemäriin.

Pieni ruuna käyttäytyi kauniisti niin näyttelyalueella kuin itse kehässäkin. Peittosi kyllä käytöksellään kaikki muut, vaikka oli nuorin.   Luokassa kisasi Majurin lisäksi Amerikan curly sekä suomen hevonen. Näistä kolmesta Majuri jäi jumbo sijalle, ollen siis oman luokkansa rumin edustaja. Kauneus on todellakin katsojan silmissä. Minun silmissä Majuri on kaunis rotunsa edustaja ja arabinäyttelyyn hänen kanssa jälleen suunnataan tänä kesänä. Viimeksi l-vuotiaana Majuri sai Arbinäyttelyssä (Thousand Lakes International Arabian Horse Show ECAHO International C Show -näyttely)  risteytysluokassa kultapisteet 87,25, saa nähdä miten tänä kesänä käy.

Lomailun jälkeen paluu arkeen ja Majuri saa uuden tarhakaverin Timpan



Kirjoittamisessa on ollut taukoa, mutta nyt jatketaan kuulumisten päivittämistä. Majuri käväisi pienellä pään tuuletus lomalla kasvattajan luona maaliskuussa. Halusin antaa Majurille hetken olla vain hevonen ja mahdollisuuden viettää aikaa toisen saman ikäisen varsan seurassa. Niinpä Majuri matkasi Jokioisille lomailemaan kasvattajan luokse ja leikkimään ensimmäisen varsakesän kaverin pikku z:n kanssa. Vastapainoksi otimme Majurin emän meille ratsutukseen. Se oli mukavaa vaihtelua meille kaikille. Kotona Majuri sai uuden tarhakaverin, Jackin ja Sulon lisäksi, Timpan. Timppa on ollut ihana ja odotettu leikkikaveri Majurille, joskin olen huomannut että Majurin mielestä Timpan ei ole soveliasta tulla minua moikkaamaan, siinä vaiheessa kaveri saa Majurilta lähdöt. Molemmat rakastavat mutapainia ja niiden myötä harjaus ei aina ole kovinkaan nopea toimenpide.

HUS! se on Mun mamma!

Majuri vietti reissullaan kuukauden ja siinä ajassa kevät eteni verkkaisesti niin, että takaisin tullessa pääsimme lähes sulia teitä kärryttelemään. Kotona pieni ruuna sai pedikyyrin Heidiltä, jonka jälkeen on ollut mukava pukea kesäbootsit (Renegade) jalkaan. Ne on muuten älyttömän hyvät! Tämän hetken tavoitteena on kasvattaa pikku hiljaa kuntoa kärryjen edessä ja saada mahdollisimman erilaisia kokemuksia. Toiveena on päästä erilaisille maasta käsittely kursseille ja lännenpuolen jutut ovat alkaneet kovasti kiinnostamaan itseäni. Lopullinen tavoite on saada Majurista hevonen joka on monipuolinen, joka luottaa ja jonka kanssa voi mennä minne vain.

Tavoite on asetettu ja nyt toteutukseen. Tällä hetkellä treenaamme viikonloppuisin kotikonnuillani Kettulassa kärryillä ajoa. Viikolle on tarkoitus ottaa mukaan maastakäsittelyä ja irtohypytystäkin pienissä määrin. Kettulassa on hyvät puitteet maastoilulle meni sitten kärryillä tai ratsain. Reitit ovat mukavan vaihtelevia metsäpoluista, metsä- ja autoteihin. Reittien varrella on myös mäkiä. Matkalle mahtuu pienimutoisten siltojen ylityksiä ja niiden alla kuohuva vesi tuo omanlaisensa jännityksen reitille. Lisäksi Kettulaan vedetään hyvää vauhtia sähköjä maan alle, joten näitä valtavia johto keloja ja erilaisia kaivureita pulpahtelee reittien varrelle milloin mistäkin. Välillä ne ovat oikealla puolella ja välillä vasemmalla.

Olin kuunteluoppilaana Jhon Mooren klinikalla viime viikonloppuna. Aiheena oli hevosmiestaidot ja maastakäsin työskentely pyöröaitauksessa. Tämän tyyppiset koulutukset ovat aivan parhaita. Tykkäsin paljon ja mieli janoaa lisää. Olen usein naureskellut Majurille kun ohitamme reitillä jonkin pelottavan kohdan että miten se sama kohta on taas yhtä pelottava takaisin tullessa. No siksi että hevoselle täytyy opettaa kaikki asiat molemmin puolin. Hevosen aivot eivät käsittele tietoa ristiin vaan toimivat omina puoliskoina. Niinpä oikealla puolella ollut jännä tapahtuma on takaisin tullessa vasemmalle puolelle aivan uusi juttu! Selittänee aika monta asiaa? Olen kyllä käsitellyt Majuria aina molemmilta puolilta, mutta nyt kiinnitän tähän entistä enemmän huomiota

Majurin kanssa matkustaminen on melkoisen helppoa. Traileriin pieni ruuna  kävelee hyvin ja kunhan auto lähtee liikkeelle niin hän myös matkustaa hyvin. Jonkin sortin tamppaamista tapahtuu kyllä ennen kuin auto on liikkeellä. Mutta rohkea ja luottavainen hän on, kun kerta toisensa jälkeen tulee laumasta minun luokseni ja lähdemme kaksistaan seikkailemaan. Minun ei tarvitse pyydystää hevosta tarhasta. Lastauksessa pärjään yksin. Majurin tultua traileriin, sidon hänet kiinni ja kävelen toista puolta pitkin taakse sulkemaan takapuomin. Pieni ruuna seisoo kiltisti paikallaan ja odottaa. Samoin purku tilanteessa. Otan pienen ruunan irti, laitan riimunarun vasemmalta puolen pienen ruunan selän päälle, kävelen aukaisemaan takapuomin ja pyydän Majuria peruuttamaan ulos. Itse seison lastaussillan vieressä ja ohjaan hänen ulos tuloa trailerista. Ihana pieni ruuna!

Kettulaan tuleminen oli huippu juttu. Kiitos ihanalle Tealle, joka pihasta pääsemme turvallisesti reiteille ja pihaan pääse helposti trailerilla.  En olisi etukäteen voinut kuvitellakaan miten minulle tavalliset asiat voivat olla pienelle ruunalle hyvin kummallisia ja arveluttavia ohittaa. Ensin olivat nämä sillat ja niiden alla kuohuvat vedet. Mutta pelottavia olivat myös hirvitornit, joissa metsästäjät ovat kytiksellä. Eivät tietystikään nyt olleet, mutta ne tornit, ne olivat ensi kerralla hyvin arveluttavia siinä tien laidassa.  Samoin pelottavia olivat tein vierustalla olevat  suuret sammaleiset kivet/lohkareet. Tutulla Sitarlan tiellä Majuri oli tottunut lähinnä laakeaan peltomaisemaan. Hämmästystä riitti myös silloin kun ensin vastassa oli suuri sammaleen peittämä kallio aivan siinä tiessä kiinni ja perään tuli kurvi jonka molemmin puolin oli ladot. Siitä välistä piti pienen ruuna mennä. Kahdella ensimmäisellä kerralla pieni ruuna mietti melko pitkään ennen kuin uskaltautui kävelemään näiden ohi/läpi. Pää nousi korkealle ja pienen ruunan ilmeestä näki kuinka se aprikoi; lähteäkö pakoon vai totteleeko minua (luottaako)  ja jatkaa eteenpäin. Tähän asti olen saanut olla luottamuksen arvoinen johtaja. Onnistuneet toistot lisäävät luottamusta ja niihin näillä reissuilla tähdätään.

Pelottava kohta reitillä

Kahdella ensimmäisellä kerralla pieni ruuna lipoi jännien tilanteiden jälkeen kielellä huuliaan, Fiuuu!... Selvisin! Kolmannella kerralla menimme tämänkin pelottavan kohdan pysähtelemättä ohi. Kyllä pieni ruuna tarkkaili edelleenkin, mutta enää ei tarvinnut pysähdellen tuumata uskaltaako mennä ohi, eikä huuliakaan tarvinnut enää lipoa. Kuvassa olevan kurvin jälkeen tie laskeutuu alas ja oikealla puolen on pellon takana järvi ja vähän edempänä on oikealla mökki, jonka piha on aidattu aivan tien viereen. Sellainen vihreä verkkoaita. Minusta aivan tavallinen, mutta Majurista maailman pelottavin kun onhan siinä vielä ne pusikotkin heti aidan takana. Kolmannella kerralla kun olimme tuota kohtaa ohittamassa ja Majuri pysähtyi heti kuvan latojen jälkeen miettimään uskaltaako jatkaa, niin onneksi keksin että siirrynkin Majurin oikealle puolelle, sille joka pelotta, kävelemään pienen ruunan rinnalla ja TSADAA! se toimi. Pieni ruuna käveli vain aavistuksen mulkoillen tuon mörkö kohdan läpi.

Haastavaa näyttää olevan se kun tiessä on molemmin puolin taloja aivan tien läheisyydessä niin pieni ruuna ei tiedä kumpi puoli on pelottavampi. Oman mausteensa tuovat mökkiläiset autoineen, puhumattakaan niistä mökkiläisistä niiden mökkiensä pihoilla. Ei pieni ruuna pihoilla oleviin ihmisiin ole tottunut ja uutena huomasin että ei myöskään haukkuviin koiriin, vaikka koirista ei muuten välitäkään. Onneksi erään mökin pihalta kaksi miestä tuli Majuria ihastelemaan ja juttelemaan. Majuri tuumasi että eihän nämä pelottavia olekaan.  Mutta hei ISOT PLUSSAT jälleen autoilijoille. Hienosti olette meidät ohittaneet, siis aivan todella mallikkaasti. Pieni ruuna ei teitä pelkää, mutta jos samanaikaisesti on paljon uutta ja jännää ja jos autoilija siinä tilanteessa aiheuttaa lisää hämminkiä varomattomalla ohituksella, voi katastrofin ainekset olla kasassa.



Mitäs nyt tehdään?

Tämä on se Majurin ilme/ele, kun kohtaamme jotain arveluttavaa (kuva yllä). Pienellä ruunalla on tapana kääntyä minua kohden, ikään kuin kysyäkseen onko ok mennä eteenpäin? Yleensä kun sanon että mene vain, pieni ruuna jatkaa matkaa, mutta jos kohdalla on jotain TODELLA PELOTTAVAA, niin  pieni ruuna kääntyy uudemman kerran puoleeni ja pysähtyy. Silloin tiedän että nyt tarvitaan tukea ja siirryn rinnalle ohjaamaan. Olen onnellinen siitä, että pieni ruuna pystyy pitämään hermonsa näissä tilanteissa, eikä säntää suin päin pakoon. Hän kykenee kuuntelemaan minun ohjausta ja toimii niiden mukaisesti. Jos huomaan että tilanne on pienelle ruunalle todella jännä, en koskaan pakota häntä jatkamaan eteenpäin. En halua painostaa häntä siihen pisteeseen että ainoa keino pelastautua on paeta. Oma rauhallisuus tilanteissa lisää pienelle ruunalle turvallisuuden tunnetta.

Tämäkin voi olla pelottava

Olemme nyt kulkeneet uutta reittiä kolme kerta ja tämä viimeisin meni jo kutakuinkin jouhevasti. Seuraavalla kerralla menemme vielä saman reitin samaan suuntaan ja sen jälkeen kuljemme reitin vastapäivään. Siinä on pienen ruunan aivopuoliskoilla taas ihmettelemistä. Loppumatkasta annan pienen ruunan yleensä  herkutella tienvierustalla olevien kuusien oksilla. Näissä tilanteissa kuolaimettomuus on iso plussa!  Pieni ruuna rakastaa kuusen oksia ja loppu matkan sen hengiytksetä lehahtelee ihana kuusen tuoksu.

Nämä reissut ovat yksiä parhaita hetkiä elämässä. Minä ja pieni ruuna!



Turpaterapiaa kiireen keskellä, parasta ikinä!

Kulunut viikko ei aikataulujen suhteen mennyt kuin Strömsössä. Mistähän saisi lisää aikaa vuorokauteen? Ei mistään. Täytyy oppia sanomaan EI ja priorisoimaan, mikä on minulle tärkeintä?Pieni vapaa ei tee pienelle ruunalle pahaa, päinvastoin. Niin kuin lihaskuntoharjoittelussa, niin myös asioiden sisäistämisessäkin, lepo vie kehitystä eteenpäin. Levossa mieli ja keho pääsevät työstämään saamiaan ärsykkeitä ja kehitystä tapahtuu.

Keskiviikkona kävimme pienen ruunan kanssa riimukävelyllä. Pieni ruuna kokeili kaikki kommervenkit mitä vain sattui sen päähän juolahtamaan, oliko meillä edelleen samat säännöt kuin ennen vapaita, siis kokonaiset neljä päivää sitten. Etenkin pureminen tuntui olevan päällimmäisenä kokeilujen listassa, toisena tuli kaiken mahdollisen säikähtäminen. Puremiseen suhtaudun hyvin mustavalkoisesti, ei puremisia missään tilanteissa. Leikkiköön lauman kesken näitä puru leikkejä, ei minun kanssani. Ja tuohon jatkuvaan "säikähtelyyn" käytiin myös yksi vähän tiukempi sävyinen keskustelu. Kyllä pieni ruuna sitten muistaa kun häntä muistuttaa. Aina ei ole helppoa ottaa "huumorilla" kun tallissa ja kotona asuu murrosikäinen. :)

Perjantaina päästiin vihdoin kärryttelemään. Mikä onkaan paras tapa aloittaa viikonloppu kuin suunnata AJOISSA tallille työpäivän jälkeen ja lähteä ajelulle pienen ruunan kanssa. Oli niin kiva päästä liikkeelle siten, että ulkona ei vielä ollut pimeää. Sieltä se kevät tulla porskuttaa. Valon määrä lisääntyy joka päivä. Minä saan valosta sekä pienen ruunan kanssa puuhastelusta voimaa! Pää tyhjenee kaikesta muusta ylimääräisestä ja saan keskittyä vain ja ainoastaan pieneen ruunaan.

Eilen kävimme tutun lenkin Sitarlan tiellä ja pieni ruuna oli yhtä aivopierua lukuunottamatta SUPER! Matkaan lähdettiin yht'aikaa auringon nousun kansa.  Mikä tuo aivopieru sitten oli. No, pieni ruuna osaa hämmästellä asioita. Niinpä hän hieman hämmästellen lähti matkaan myös tälle reissulle. Aivan kuin ENSIMMÄISTÄ kertaa kulkisi tätä reittiä. Jopa yksi ulkovalo, joka ei ennen ole ollut päällä kun olemme tietä pitkin tallustaneet, sai pienen ruunan HÄMÄSTELEMÄÄN. Hämmästelleessään pieni ruuna kulkee pää kierossa hämmästyksen kohteen suuntaan ja etenee hyvin verkkaisesti eteenpäin, aivan kuin kaviot olisivat jotenkin tahmaiset eivätkä liikkuisi sujuvasti eteenpäin.

Jotain pienen ruunan korviin tai nenään kantautui pellon takaisesta metsästä, sillä pää kääntyi kaiken aikaa tuon merkillisen äänen tai hajun suuntaan. Mikä se ikinä olikin, minun nenään tai korviin se ei kantautunut.  Ja sitten yks kaks, ilman varoituksen sanaa pieni ruuna vain lähti tekemään u-käännöstä tallin suunta. Ei paniikissa vaan ihan vain kesken kävelyn punki poikittain tielle ja oli sitä mieltä että nyt kyllä palataan takaisin. Tämä ihme kääntyminen tapahtui sen verran ripeästi ja päättäväisesti, että olimme jo niin hyvän matkaa tulo suuntaan kärryjen kanssa, että en enää siinä vaiheessa alkanut pakottamaan tätä päättäväistä pientä ruunaa kääntymään takaisin meno suuntaan, vaan annoin hänen kääntyä loppuun asti. Tiessä oli nimittäin siinä kohden aika tiukka mutka, joten jos sieltä olisi auto samaan aikaan tulossa, ei olisi ollut hyvä ajoitus olla poikittain tiellä samaan aikaan.  MUTTA heti seuraavan pihatien kohdalla, joka oli noin kymmenne metrin päässä, käännymme takaisin siihen suuntaan mihin olimme olleet menossa. 

Tästä pieni ruuna meinasi olla eri mieltä, mutta totesin hänelle että valitettavasti minä olen kyllä se joka määrittelee suunnan ja sinä pieni arabiinian poika menet siihen suuntaan. Ei auttanut vaikka pysähtyi ja yritti peruuttaa, käsky kuului Eteen! Kun pieni ruuna huomasi että ei saa periksi haluamaansa, jatkoi hän eteenpäin ikään kuin ei olisi mitään muuta koskaan tarkoittanutkaan ja loppu matka menikin kuin unelma. Ei yhtään säikähdystä tai hämmästelyä. Pieni ruuna kulki kuin vanha tekijä.  Jalka nousi keveästi ja hölkätä voitiin löysin ohjin.

Myös lenkin jälkeiset hoitotoimet sujuivat hyvässä yhteisymmärryksessä. Pieni ruuna osaa seisoa vapaana käytävällä sen aikaa kun puran kärryt perästä ja valjaat päältä. Sen päälle tulee palkaksi porkkanaa ja siitähän pieni ruuna tykkää. 

2 v. 8 kk

Hoitotoimien jälkeen pieni ruuna pääsi tarhaan odottelemaan päiväheiniä. Tarha kaveri Sulo oli jo tarhassa odottelemassa muuta laumaa seurakseen. Suuri lempeä Jack ja hieman happamampi Sulo, ovat kyllä ottaneet Majurin ihanasti laumaansa. Majuri on pirisitänyt vanhojen herrojen mieltä niin, että molemmat jaksavat välillä peuhata pienen ruunan kanssa ja pieni ruuna näyttää aika ajoin vanhoille herroille miten arabiinian poika viilettä kiitolaukkaa suuressa laiduntarhassa. Vanhat pojat katsovat silloin että hoh hoijaa, miten tuo jaksaa ja pieni ruunahan jaksaa.

Kaverukset Sulo ja Majuri

Rati riti ralla, tuli talvi halla!

Ihanaa! Vihdoinkin tuli talvi. Mielestäni lunta olisi voinut tulla enemmänkin, mutta hyvilläni olen edes tästä. Olen niin onnellinen pienen ruunan puolesta, kun hänen kulkeminen tarhassa ei enään ole niin haastavaa. Kuopille tallattu jäinen peltomaa on mitmittäin kengättömälle hevoselle aika haasteellinen kulkea. 

Viikolla kävimme pienen ruunan kanssa kahtena iltana sänkkäripellolla kävelemässä.  Juurikin siitä syystä että pieni ruuna ei päivisin pysty tarhassaan rennosti jaloittelemaan. Samalla tehtiin pieniä maastakäsin harjoituksia, kuten peruutuksia ja väistöjä. Palkkana tietty porkkana ja se kyllä toimii ihan aina. Pieni ruuna on joka kerta, niin innolla mukana kaikessa, että alkuun meinaa mennä sähellykseksi, sillä hän alkaa arpomaan mitä pitäisi tehdä ja tarjoaa vähän kaikkea oppimaansa porkkanan toivossa. Kyllä hän sitten "rauhoittuu" kun hoksaa mitä sillä hetkellä on tarkoituksena tehdä. Työn tekeminen on hänelle mieluista puuhaa.

Perjantaina pieni ruuna pääsi irtojuoksemaan kentälle. Voi sitä kirmaamisen määrää ja niitä ilo pukkeja mitä hän päästeli, kun huomasi että voi laukata mielin määrin. Häntä korkealla pystyssä Arabian hevosen tyyliin, lennokkain askelin pieni ruuna päästeli menemään. Niin ja ne äkilliset suunnan vaihdot ja pysähdykset, sekä niiden päälle valtavat pärskähdykset  jotka kuulostavat aivan valaan pärskähdyksiltä, jos tiedät mitä tarkoitan!? Sieraimet lautasen kokoisena puhalletaan täydellä voimalla, kunnes jälleen sännätään matkaan.

Lauantaina Kia kävi ratsastamassa Nupun ja Sirkun. Minä ja pieni ruuna suuntasimme sillä välin kohti Sitarlan tietä. Alkumatkasta tie oli hyvin jäinen ja liukas, mutta onneksi Renegade bootsien nastat pitivät hyvin jäällä. (PS. olenko jo kertonut että ne on ihanat?!) Ei lipsunut pienen ruunan kaviot lainkaan. Vähän matkan päästä alusta muuttuikin jo lumisemmaksi ja sitä kautta hieman pehmeämmäksi kävellä. Iloisesti tepasteli pieni ruuna eteenpäin.

Kuten aiemminkin olen todennut, meidän kulkema reitti on siitä kiva, että lähes aina tulee vastaan jotain uutta. Niin oli tälläkin kertaa. Pieni ruuna kuuli jo kaukaa, että nyt kuuluu jotain sellaista mitä ei ole aiemmin kuulunut. Se pysähtyi korvat höröllään, jo melkolailla alkumatkasta, kuulostelemaan erään  pellon suuntaan. Varoen hiipi pieni ruuna eteenpäin, pää tiukasti kääntyneenä "äänen" suuntaan. Itse en siinä vaiheessa kuullut tai nähnyt mitään. Jonkin ajan kuluttua kuulin minäkin vaimeaa moottorin murina, joka voimistui. Erään nyppylän takaa tuli esiin kone, jolla nostettiin pöllejä. Kyllähän sitä näytelmää täytyi pienen ruunan tovi hämmästellä. 

Mörköpaalit ja mörkötalo ohitettiin tällä kertaa ilman pysähdystä. Mörkötalo on ensimmäisten paalien takaa paljastuva talo jyrkässä alamäessä. Siinä on jotain mystistä ja pelottavaa pienen ruunan mielestä. Sen kohdalla hän on aina vähän valmiina "pakenemaan" mörköä. Tällä kertaa patistin häntä vain kävelemään reippaasti ohi, todeten että tämä on jo niin monesti nähty että nyt vain reippaasti eteenpäin ja niinhän pieni ruuna vähän hölmistyneen näköisenä tekikin.

Kerroin aeimin niistä pienistä sähkömökeistä, joita on ilmestynyt maakaapeloinnin myötä tien varrelle. Nyt yhden sellaisen luona oli auto. Sen pieni ruuna bongasi jo kaukaa ja katse tarkasti autoon kiinnittyneenä käveli eteenpäin. Kun tulimme lähemmäksi, pieni ruuna vilkaisi minua ja oli sitä mieltä, että nyt kyllä käännytään takaisin. Patistin häntä jatkamaan matkaa eteenpäin ja siirryin samalla hänen vierelleen. Mökin toisessa päädyssä oli työmies hitsaamassa jotain. Siitä syntyvä savun haju kulkeutui siinä vaiheessa minunkin nenään. Ei ihme että pieni ruuna oli ollut epäileväinen. Ohi mentiin kuitenkin mallikkaasti!

Matkanvarrella autoja kulki ohitsemme molempiin suuntiin. Nämä ovat aina niin hyviä harjoituksia pienelle ruunalle. Olin niin ylpeä JOKAISESTA autoilijasta, jotka meidät eilen ohitti. Jokainen autoilija hidasti merkittävästi ja moni jopa pysähtyi ja odotti että näytän heille koska voi mennä ohi. Tällaisista kohtaamisista tulee niin hyvä mieli. Näin pieni ruuna saa hyviä kokemuksia ohituksista. Majuri klaarasi kohtaamiset mallikkaasti. Kyllä hän joka kerta katsoo hyvin tarkkaan ohi ajavaa autoa, mutta ei pelkää, eikä ole jännittynyt. Hämmästelee vain!

Lähellä kääntymispaikkaa, kauempana pellolla näkyi peuroja. Peurat huomasivat meidät jo kaukaa ja minä huomasin heidät. Majuri ei vielä siinä vaiheessa huomannut muuta kuin tien vierellä olevat työkoneet ja pelottavat kaapeli kelat. Tällä kertaa pieni ruuna tyytyi vain tarkkailemaan näitä "otuksia", kävellen kuitenkin reippaasti eteenpäin. Katse kiinnittyneenä tiukasti mörköihin, että ne ei vain  vahingossakaan hyökkäisi! Kun niiden ohi oltiin päästy ja pieni ruuna suuntasi katseen eteenpäin, jolloin huomasi hänkin edessä kauempana pellolla olevat peurat. Majurin ryhti kohosi ylvääksi ja hän askelsi tyylikkäästi vähän tanssahdellen eteenpäin. Korvat hörssä katsellen, mitä ihmettä siellä pellolla oli? Kerroin pienelle ruunalle että ne ovat Villilän asukkeja. Sekä Villilän väki, että Majuri seurasivat tiiviisti toisiaan kun lähestyimme "kohtaamispaikkaa". Alkuun peurat säntäsivät kauemmaksi, mutta pysähtyivät sitten katselemaan meidän ohi marssia. Kyllä siinä oli varmasti sekä Villilän väellä että pienellä ruunallakin ihmettelemistä, niin puolin kuin toisinkin. Juuri kun olimme ohittaneet kohdan missä peurat olivat, Majuri kääntyi katsomaan eikö voitais kääntyä tuonne pellolle? Juu ei, eteenpäin vain...

Takaisin tullessa kohtasimme vielä yhden "uutuuden". Vastaan tuli melkoisen vauhdikkaasti kaksi mönkkäriä. Hetken jo ehdin säikähtää, että ne tulisivat isolla mörinällä vauhdilla ohi, mutta ilokseni sain todeta että fiksut mönkkärikuskit noudattivat MALLIKKAASTI pyyntöäni pysähtyä/hiljentää, Eivät siis tulkinneet ylös noussutta kättä vilkutuksesksi. ;) Pysähtuivät hienosti ja jatkoivat luvan saatuaan maltillisesti matkaa eteenpäin. Ei pieni ruuna mönkkäreitä pelkää, sellainen kulkee tallin alueella päivittäin ohi ja läheltäkin, mutta voi olla eri asia, kun niitä tulee kaksi peräkkäin vastaan tiellä. Niistä lähtevä ääni voi pelästyttää, jos ne vauhdilla päästelevät ohi. Näin ei onneksi päässyt käymään ja pieni ruuna ohitti mönkkärit tyytyen ainoastaan hämmästelemään niitä. Tämän hämmästelyn hän kyllä OSAA! :D

Loppumatkasta vastaan ei tullut mitään uutta. Niinpä pieni ruuna keksi, että erään kangaspressun päällä ei aiemmin ole ollut lunta, nyt se näytti vallan erilaiselta ja oli tietysti PELOTTAVA. Sen ohi oli pakko hiipiä  ja olla kaiken aikaa valmiina pakenemaan. Niin pelottava se oli että minun täyti nousta kärryiltä pois ja hieman luotsata pientä ruuna kulkemaan tämän mörön ohi. Siinä pääsi pieneltä ruunalta jännäkakkakin. Onneksi loppu hyvin ja kaikki hyvin, ohi päästiin siitäkin möröstä, ilman sen kummempia panikointeja.

Jälleen kerran jäi niin hyvä fiilis tästäkin reissusta. Pienen ruunan kanssa on ILO tehdä töitä, kerta toisensa jälkeen. Vaikka hän välillä sählää ja on malttamaton niin motivaation puuttesta häntä ei voi kyllä ikinä syyttää. Hän on aina kympillä mukana mitä ikinä teemmekin. Tällä kertaa ei tullut otettua kuvia. Malttamattomana odotan kypärään kiinnitettävää kameraa, jonka tilasin viikolla. Sillä saadaan tilanne kuvaa sekä viedota ehkä näppärämmin kuin kaivamalla aina kamera taskusta esiin. Mutta hei, nautitaan sillä välin talvesta niin kauan kuin sitä kestää!

Tiedätkö, Mitä pieni arabiinialainen pelkää?

Toistaiseksi olemme pienen ruunan kanssa käyneet kärryttelemässä samaa tuttua reittiä pitkin, silloin kun kärryttelemme tiellä. Keväällä on tarkoitus siirtyä ajamaan myö kotimaisemiin Kettulaan, kunhan saadaan hieman paremmat kelit ajelulle. Nämä kovat koppuraiset köpöttelytiet ovat aika masentavia, mutta kuuluvat meidän talveen.

No niin, vaikka reitti on sama, ilmestyy sen varrelle tasaisin väliajoin uusia elementtejä. Pieni arabiinialainen huomaa jokaisen muutoksen reitillä niin kuin hevonen yleensä tekee. Oli se sitten miten pieni muutos tahansa. Kesän lopussa ilmestyivät eriväriset pyöröpaaleista kootut tornit tien vierelle. Niitä katsellaan jo kaukaa ja yksi kohta missä niitä on kahden puolen tietä on JOKA kerta pikkasen jännä ohittaa. Siihen ehkä vaikuttaa se, että niiden takana on talo, joka Majuria jostain syystä myös arvelluttaa. Ohi näistä mennään loikimmatta, mutta selkeästi huomaan että pienen olemus jännittyy ja sierainten koko kasvaa kun olemme kohtaamassa nämä paali muodostelmat.

Tien varrella on nyt syksyn aikana alettu vetämään sähkökaapeleita maahan ja siitä johtuen eri puolilla reittiä tapahtuu nyt muutoksia. Kaivinkoneita on milloin missäkin tien vierustalla ja tien laitaan on myös ilmestynyt erittäin arveluttavan näköisiä sähkökeskuksia. Sellaisia harmaita mökkejä.

Kaikkein pelottavimpia ikinä koskaan ovat olleet sähkökaapeleiden kelat! Niiden kohdalla pieni ruuna ei oikein tiedä lähteäkkö takaisin tallin suuntaan vai mitä pitäisi tehdä. Onneksi meillä on luottamus toisiimme, ollut ainakin tähän asti. Saan rohkaistua ja rauhoteltua Majuria ja ohitukset ovat sujuneet ilman suurempia kohtauksia. Kyllähän pieni ruuna voisi vain päättää pakittaa ja lähteä rynnimään tallin suuntaan jos hän niin päättäisi. Ei yksi täti häntä siinä pidättelisi. Voimassa EN häntä voita, niin kuin ei yleensäkään hevosta voiteta.

Tuo yllä oleva kolmen kaapelin rykelmä aivan tien laidassa oli viime lauantaina meidän kovin haaste. Nousin kärryistä pois, sillä pieni ruuna antoi selkeän merkin siitä, että näiden ohittaminen ilman minun rinnala oloa ei tule koskaan onnistumaan. En halua painostaa pientä ruunaa koskaan kohtaamaan yksin sille pelottavia asioita. Meidän kohdalla on toiminut se, että menen rinnalle ja kiinnitän hänen huomionsa minuun. Toinen silmä minussa ja toisella voi tutkailla ympäristöä. Näin pienen ruunan mielikuvitus ei pääse liian valloilleen ja hän pystyy pitämään itsensä kasassa vaikka jännittääkin. Näiden jättiläisten kohdalla mentiin askel kerrallaan eteenpäin ja pieni ruuna varmisti että nuo hiriviöt olivat yhä paikoillaan eivätkä kohta hyökkäisi hänen päälleen. Ohi mentiin hiipien, mutta ei rynnitty eikä loikittu sivuille. Hieman etäämmältä tietysti piti kaartaa. Onneksi tie oli hiljainen eikä ollut vastsaantulijoita. 

Isojen kaapelikelojen jälkeen vastaan tuli tällainen härpäke. Tämäkin oli todella pelottava kapistus pienen ruunan mielestä. Mikä lie sapelihammastiikeri tai monipäinen käärme hänen mielessään siinsikään. Ehkä edellisten kaapelikelojen ohittaminen sai pienen ruunan mielikuvituksen laukkaamaan ja kaikki pienetkin uudistukset pelottivat häntä. Tämä kohta tiestä oli Majurille pienen ruunan KAUHUKUJA! Niin monta pelottavaa juttua tuli peräkkäin vastaan. :)

Viimeisenä saman "suoran" päässä tuli vastaan tällainen joukkio. Suoja-aidat (huom! Monivaäriset) ja kaksi työkonetta. Kyllä pienellä ruunalla raksutti kovalevy jo todella suurilla kierroksilla kun kaikki nämä kolme edellistä tulivat vastaan hyvin lyhyellä matkalla. Mutta hei, me selvittiin!! Olin niin ylpeä pienestä ruunasta. Siitä kuinka se kuuliaisesti seurasi vierellä, vaikka suojavaisto kertoi sille että lähde nyt hemmetin lujaa takaisin sinne talliin. Pieni ruuna luotti minuun jälleen kerran. 

Vaikka tiedostan sen että jos Majuri heittäytyisi mahdottomaksi ja ryöstäisi johonkin suuntan, enkä voisi siinä tilanteessa kuin matkustaa mukana tai pahimmassa skenaariossa päästää irti, niin en itse jännitä hänen pelkoaan. Näin ollen uskon, että kun minua ei jännitä niin hän luottaa ja uskaltaa seurata minua. Hän selkeästi tukeutuu minuun näissä tilanteissa, seuraa minun liikkeitä ja kuuntelee äänenpainoa, vaikka hermostuneesti kovin pälyileekin sillä toisella silmällä toisaalle.

Takaisin tullessa nuo edellä mainitut eivät enää olletkaan niin pelottavia. Kaikkien muiden, paitsi kolmen kelan rykelmän ohi päästiin siten että istuin kärryissä ja Majuri ohitti kummajaiset itsenäisesti. HIENO POIKA!!

Tuossa kuvassa yllä on kohta, jonka ohituksen loppupuolella Majuri pinkaisi ensimmäisellä kerralla juoksuun ja minä raahauduin kärryjen vierellä IceBugeilla kuin minisuksilla eteenpäin. Siitä episodista onneksi selvittiin säikähdyksellä ja nyt pieni ruuna ohittaa nämä vain hieman kyttäillen, mutta itsenäisesti niin että minä olen kärryissä. Viimeksi mentiin takaisin päin jo hölkällä ohi ja pieni ruuna oli selkeästi itsekin sitä mieltä että onnistui valtavan hyvin, sillä hän heilautteli iloisesti päätään puolelta toiselle ohituksen jälkeen.

Trust in what you love,

continue to do it

and it will take you 

where you need to go.

-Natalie Goldberg-