Toistaiseksi olemme pienen ruunan kanssa käyneet kärryttelemässä samaa tuttua reittiä pitkin, silloin kun kärryttelemme tiellä. Keväällä on tarkoitus siirtyä ajamaan myö kotimaisemiin Kettulaan, kunhan saadaan hieman paremmat kelit ajelulle. Nämä kovat koppuraiset köpöttelytiet ovat aika masentavia, mutta kuuluvat meidän talveen.
No niin, vaikka reitti on sama, ilmestyy sen varrelle tasaisin väliajoin uusia elementtejä. Pieni arabiinialainen huomaa jokaisen muutoksen reitillä niin kuin hevonen yleensä tekee. Oli se sitten miten pieni muutos tahansa. Kesän lopussa ilmestyivät eriväriset pyöröpaaleista kootut tornit tien vierelle. Niitä katsellaan jo kaukaa ja yksi kohta missä niitä on kahden puolen tietä on JOKA kerta pikkasen jännä ohittaa. Siihen ehkä vaikuttaa se, että niiden takana on talo, joka Majuria jostain syystä myös arvelluttaa. Ohi näistä mennään loikimmatta, mutta selkeästi huomaan että pienen olemus jännittyy ja sierainten koko kasvaa kun olemme kohtaamassa nämä paali muodostelmat.
Tien varrella on nyt syksyn aikana alettu vetämään sähkökaapeleita maahan ja siitä johtuen eri puolilla reittiä tapahtuu nyt muutoksia. Kaivinkoneita on milloin missäkin tien vierustalla ja tien laitaan on myös ilmestynyt erittäin arveluttavan näköisiä sähkökeskuksia. Sellaisia harmaita mökkejä.
Kaikkein pelottavimpia ikinä koskaan ovat olleet sähkökaapeleiden kelat! Niiden kohdalla pieni ruuna ei oikein tiedä lähteäkkö takaisin tallin suuntaan vai mitä pitäisi tehdä. Onneksi meillä on luottamus toisiimme, ollut ainakin tähän asti. Saan rohkaistua ja rauhoteltua Majuria ja ohitukset ovat sujuneet ilman suurempia kohtauksia. Kyllähän pieni ruuna voisi vain päättää pakittaa ja lähteä rynnimään tallin suuntaan jos hän niin päättäisi. Ei yksi täti häntä siinä pidättelisi. Voimassa EN häntä voita, niin kuin ei yleensäkään hevosta voiteta.
Tuo yllä oleva kolmen kaapelin rykelmä aivan tien laidassa oli viime lauantaina meidän kovin haaste. Nousin kärryistä pois, sillä pieni ruuna antoi selkeän merkin siitä, että näiden ohittaminen ilman minun rinnala oloa ei tule koskaan onnistumaan. En halua painostaa pientä ruunaa koskaan kohtaamaan yksin sille pelottavia asioita. Meidän kohdalla on toiminut se, että menen rinnalle ja kiinnitän hänen huomionsa minuun. Toinen silmä minussa ja toisella voi tutkailla ympäristöä. Näin pienen ruunan mielikuvitus ei pääse liian valloilleen ja hän pystyy pitämään itsensä kasassa vaikka jännittääkin. Näiden jättiläisten kohdalla mentiin askel kerrallaan eteenpäin ja pieni ruuna varmisti että nuo hiriviöt olivat yhä paikoillaan eivätkä kohta hyökkäisi hänen päälleen. Ohi mentiin hiipien, mutta ei rynnitty eikä loikittu sivuille. Hieman etäämmältä tietysti piti kaartaa. Onneksi tie oli hiljainen eikä ollut vastsaantulijoita.
Isojen kaapelikelojen jälkeen vastaan tuli tällainen härpäke. Tämäkin oli todella pelottava kapistus pienen ruunan mielestä. Mikä lie sapelihammastiikeri tai monipäinen käärme hänen mielessään siinsikään. Ehkä edellisten kaapelikelojen ohittaminen sai pienen ruunan mielikuvituksen laukkaamaan ja kaikki pienetkin uudistukset pelottivat häntä. Tämä kohta tiestä oli Majurille pienen ruunan KAUHUKUJA! Niin monta pelottavaa juttua tuli peräkkäin vastaan. :)
Viimeisenä saman "suoran" päässä tuli vastaan tällainen joukkio. Suoja-aidat (huom! Monivaäriset) ja kaksi työkonetta. Kyllä pienellä ruunalla raksutti kovalevy jo todella suurilla kierroksilla kun kaikki nämä kolme edellistä tulivat vastaan hyvin lyhyellä matkalla. Mutta hei, me selvittiin!! Olin niin ylpeä pienestä ruunasta. Siitä kuinka se kuuliaisesti seurasi vierellä, vaikka suojavaisto kertoi sille että lähde nyt hemmetin lujaa takaisin sinne talliin. Pieni ruuna luotti minuun jälleen kerran.
Vaikka tiedostan sen että jos Majuri heittäytyisi mahdottomaksi ja ryöstäisi johonkin suuntan, enkä voisi siinä tilanteessa kuin matkustaa mukana tai pahimmassa skenaariossa päästää irti, niin en itse jännitä hänen pelkoaan. Näin ollen uskon, että kun minua ei jännitä niin hän luottaa ja uskaltaa seurata minua. Hän selkeästi tukeutuu minuun näissä tilanteissa, seuraa minun liikkeitä ja kuuntelee äänenpainoa, vaikka hermostuneesti kovin pälyileekin sillä toisella silmällä toisaalle.
Takaisin tullessa nuo edellä mainitut eivät enää olletkaan niin pelottavia. Kaikkien muiden, paitsi kolmen kelan rykelmän ohi päästiin siten että istuin kärryissä ja Majuri ohitti kummajaiset itsenäisesti. HIENO POIKA!!
Tuossa kuvassa yllä on kohta, jonka ohituksen loppupuolella Majuri pinkaisi ensimmäisellä kerralla juoksuun ja minä raahauduin kärryjen vierellä IceBugeilla kuin minisuksilla eteenpäin. Siitä episodista onneksi selvittiin säikähdyksellä ja nyt pieni ruuna ohittaa nämä vain hieman kyttäillen, mutta itsenäisesti niin että minä olen kärryissä. Viimeksi mentiin takaisin päin jo hölkällä ohi ja pieni ruuna oli selkeästi itsekin sitä mieltä että onnistui valtavan hyvin, sillä hän heilautteli iloisesti päätään puolelta toiselle ohituksen jälkeen.
Trust in what you love,
continue to do it
and it will take you
where you need to go.
-Natalie Goldberg-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti