Rati riti ralla, tuli talvi halla!

Ihanaa! Vihdoinkin tuli talvi. Mielestäni lunta olisi voinut tulla enemmänkin, mutta hyvilläni olen edes tästä. Olen niin onnellinen pienen ruunan puolesta, kun hänen kulkeminen tarhassa ei enään ole niin haastavaa. Kuopille tallattu jäinen peltomaa on mitmittäin kengättömälle hevoselle aika haasteellinen kulkea. 

Viikolla kävimme pienen ruunan kanssa kahtena iltana sänkkäripellolla kävelemässä.  Juurikin siitä syystä että pieni ruuna ei päivisin pysty tarhassaan rennosti jaloittelemaan. Samalla tehtiin pieniä maastakäsin harjoituksia, kuten peruutuksia ja väistöjä. Palkkana tietty porkkana ja se kyllä toimii ihan aina. Pieni ruuna on joka kerta, niin innolla mukana kaikessa, että alkuun meinaa mennä sähellykseksi, sillä hän alkaa arpomaan mitä pitäisi tehdä ja tarjoaa vähän kaikkea oppimaansa porkkanan toivossa. Kyllä hän sitten "rauhoittuu" kun hoksaa mitä sillä hetkellä on tarkoituksena tehdä. Työn tekeminen on hänelle mieluista puuhaa.

Perjantaina pieni ruuna pääsi irtojuoksemaan kentälle. Voi sitä kirmaamisen määrää ja niitä ilo pukkeja mitä hän päästeli, kun huomasi että voi laukata mielin määrin. Häntä korkealla pystyssä Arabian hevosen tyyliin, lennokkain askelin pieni ruuna päästeli menemään. Niin ja ne äkilliset suunnan vaihdot ja pysähdykset, sekä niiden päälle valtavat pärskähdykset  jotka kuulostavat aivan valaan pärskähdyksiltä, jos tiedät mitä tarkoitan!? Sieraimet lautasen kokoisena puhalletaan täydellä voimalla, kunnes jälleen sännätään matkaan.

Lauantaina Kia kävi ratsastamassa Nupun ja Sirkun. Minä ja pieni ruuna suuntasimme sillä välin kohti Sitarlan tietä. Alkumatkasta tie oli hyvin jäinen ja liukas, mutta onneksi Renegade bootsien nastat pitivät hyvin jäällä. (PS. olenko jo kertonut että ne on ihanat?!) Ei lipsunut pienen ruunan kaviot lainkaan. Vähän matkan päästä alusta muuttuikin jo lumisemmaksi ja sitä kautta hieman pehmeämmäksi kävellä. Iloisesti tepasteli pieni ruuna eteenpäin.

Kuten aiemminkin olen todennut, meidän kulkema reitti on siitä kiva, että lähes aina tulee vastaan jotain uutta. Niin oli tälläkin kertaa. Pieni ruuna kuuli jo kaukaa, että nyt kuuluu jotain sellaista mitä ei ole aiemmin kuulunut. Se pysähtyi korvat höröllään, jo melkolailla alkumatkasta, kuulostelemaan erään  pellon suuntaan. Varoen hiipi pieni ruuna eteenpäin, pää tiukasti kääntyneenä "äänen" suuntaan. Itse en siinä vaiheessa kuullut tai nähnyt mitään. Jonkin ajan kuluttua kuulin minäkin vaimeaa moottorin murina, joka voimistui. Erään nyppylän takaa tuli esiin kone, jolla nostettiin pöllejä. Kyllähän sitä näytelmää täytyi pienen ruunan tovi hämmästellä. 

Mörköpaalit ja mörkötalo ohitettiin tällä kertaa ilman pysähdystä. Mörkötalo on ensimmäisten paalien takaa paljastuva talo jyrkässä alamäessä. Siinä on jotain mystistä ja pelottavaa pienen ruunan mielestä. Sen kohdalla hän on aina vähän valmiina "pakenemaan" mörköä. Tällä kertaa patistin häntä vain kävelemään reippaasti ohi, todeten että tämä on jo niin monesti nähty että nyt vain reippaasti eteenpäin ja niinhän pieni ruuna vähän hölmistyneen näköisenä tekikin.

Kerroin aeimin niistä pienistä sähkömökeistä, joita on ilmestynyt maakaapeloinnin myötä tien varrelle. Nyt yhden sellaisen luona oli auto. Sen pieni ruuna bongasi jo kaukaa ja katse tarkasti autoon kiinnittyneenä käveli eteenpäin. Kun tulimme lähemmäksi, pieni ruuna vilkaisi minua ja oli sitä mieltä, että nyt kyllä käännytään takaisin. Patistin häntä jatkamaan matkaa eteenpäin ja siirryin samalla hänen vierelleen. Mökin toisessa päädyssä oli työmies hitsaamassa jotain. Siitä syntyvä savun haju kulkeutui siinä vaiheessa minunkin nenään. Ei ihme että pieni ruuna oli ollut epäileväinen. Ohi mentiin kuitenkin mallikkaasti!

Matkanvarrella autoja kulki ohitsemme molempiin suuntiin. Nämä ovat aina niin hyviä harjoituksia pienelle ruunalle. Olin niin ylpeä JOKAISESTA autoilijasta, jotka meidät eilen ohitti. Jokainen autoilija hidasti merkittävästi ja moni jopa pysähtyi ja odotti että näytän heille koska voi mennä ohi. Tällaisista kohtaamisista tulee niin hyvä mieli. Näin pieni ruuna saa hyviä kokemuksia ohituksista. Majuri klaarasi kohtaamiset mallikkaasti. Kyllä hän joka kerta katsoo hyvin tarkkaan ohi ajavaa autoa, mutta ei pelkää, eikä ole jännittynyt. Hämmästelee vain!

Lähellä kääntymispaikkaa, kauempana pellolla näkyi peuroja. Peurat huomasivat meidät jo kaukaa ja minä huomasin heidät. Majuri ei vielä siinä vaiheessa huomannut muuta kuin tien vierellä olevat työkoneet ja pelottavat kaapeli kelat. Tällä kertaa pieni ruuna tyytyi vain tarkkailemaan näitä "otuksia", kävellen kuitenkin reippaasti eteenpäin. Katse kiinnittyneenä tiukasti mörköihin, että ne ei vain  vahingossakaan hyökkäisi! Kun niiden ohi oltiin päästy ja pieni ruuna suuntasi katseen eteenpäin, jolloin huomasi hänkin edessä kauempana pellolla olevat peurat. Majurin ryhti kohosi ylvääksi ja hän askelsi tyylikkäästi vähän tanssahdellen eteenpäin. Korvat hörssä katsellen, mitä ihmettä siellä pellolla oli? Kerroin pienelle ruunalle että ne ovat Villilän asukkeja. Sekä Villilän väki, että Majuri seurasivat tiiviisti toisiaan kun lähestyimme "kohtaamispaikkaa". Alkuun peurat säntäsivät kauemmaksi, mutta pysähtyivät sitten katselemaan meidän ohi marssia. Kyllä siinä oli varmasti sekä Villilän väellä että pienellä ruunallakin ihmettelemistä, niin puolin kuin toisinkin. Juuri kun olimme ohittaneet kohdan missä peurat olivat, Majuri kääntyi katsomaan eikö voitais kääntyä tuonne pellolle? Juu ei, eteenpäin vain...

Takaisin tullessa kohtasimme vielä yhden "uutuuden". Vastaan tuli melkoisen vauhdikkaasti kaksi mönkkäriä. Hetken jo ehdin säikähtää, että ne tulisivat isolla mörinällä vauhdilla ohi, mutta ilokseni sain todeta että fiksut mönkkärikuskit noudattivat MALLIKKAASTI pyyntöäni pysähtyä/hiljentää, Eivät siis tulkinneet ylös noussutta kättä vilkutuksesksi. ;) Pysähtuivät hienosti ja jatkoivat luvan saatuaan maltillisesti matkaa eteenpäin. Ei pieni ruuna mönkkäreitä pelkää, sellainen kulkee tallin alueella päivittäin ohi ja läheltäkin, mutta voi olla eri asia, kun niitä tulee kaksi peräkkäin vastaan tiellä. Niistä lähtevä ääni voi pelästyttää, jos ne vauhdilla päästelevät ohi. Näin ei onneksi päässyt käymään ja pieni ruuna ohitti mönkkärit tyytyen ainoastaan hämmästelemään niitä. Tämän hämmästelyn hän kyllä OSAA! :D

Loppumatkasta vastaan ei tullut mitään uutta. Niinpä pieni ruuna keksi, että erään kangaspressun päällä ei aiemmin ole ollut lunta, nyt se näytti vallan erilaiselta ja oli tietysti PELOTTAVA. Sen ohi oli pakko hiipiä  ja olla kaiken aikaa valmiina pakenemaan. Niin pelottava se oli että minun täyti nousta kärryiltä pois ja hieman luotsata pientä ruuna kulkemaan tämän mörön ohi. Siinä pääsi pieneltä ruunalta jännäkakkakin. Onneksi loppu hyvin ja kaikki hyvin, ohi päästiin siitäkin möröstä, ilman sen kummempia panikointeja.

Jälleen kerran jäi niin hyvä fiilis tästäkin reissusta. Pienen ruunan kanssa on ILO tehdä töitä, kerta toisensa jälkeen. Vaikka hän välillä sählää ja on malttamaton niin motivaation puuttesta häntä ei voi kyllä ikinä syyttää. Hän on aina kympillä mukana mitä ikinä teemmekin. Tällä kertaa ei tullut otettua kuvia. Malttamattomana odotan kypärään kiinnitettävää kameraa, jonka tilasin viikolla. Sillä saadaan tilanne kuvaa sekä viedota ehkä näppärämmin kuin kaivamalla aina kamera taskusta esiin. Mutta hei, nautitaan sillä välin talvesta niin kauan kuin sitä kestää!

Tiedätkö, Mitä pieni arabiinialainen pelkää?

Toistaiseksi olemme pienen ruunan kanssa käyneet kärryttelemässä samaa tuttua reittiä pitkin, silloin kun kärryttelemme tiellä. Keväällä on tarkoitus siirtyä ajamaan myö kotimaisemiin Kettulaan, kunhan saadaan hieman paremmat kelit ajelulle. Nämä kovat koppuraiset köpöttelytiet ovat aika masentavia, mutta kuuluvat meidän talveen.

No niin, vaikka reitti on sama, ilmestyy sen varrelle tasaisin väliajoin uusia elementtejä. Pieni arabiinialainen huomaa jokaisen muutoksen reitillä niin kuin hevonen yleensä tekee. Oli se sitten miten pieni muutos tahansa. Kesän lopussa ilmestyivät eriväriset pyöröpaaleista kootut tornit tien vierelle. Niitä katsellaan jo kaukaa ja yksi kohta missä niitä on kahden puolen tietä on JOKA kerta pikkasen jännä ohittaa. Siihen ehkä vaikuttaa se, että niiden takana on talo, joka Majuria jostain syystä myös arvelluttaa. Ohi näistä mennään loikimmatta, mutta selkeästi huomaan että pienen olemus jännittyy ja sierainten koko kasvaa kun olemme kohtaamassa nämä paali muodostelmat.

Tien varrella on nyt syksyn aikana alettu vetämään sähkökaapeleita maahan ja siitä johtuen eri puolilla reittiä tapahtuu nyt muutoksia. Kaivinkoneita on milloin missäkin tien vierustalla ja tien laitaan on myös ilmestynyt erittäin arveluttavan näköisiä sähkökeskuksia. Sellaisia harmaita mökkejä.

Kaikkein pelottavimpia ikinä koskaan ovat olleet sähkökaapeleiden kelat! Niiden kohdalla pieni ruuna ei oikein tiedä lähteäkkö takaisin tallin suuntaan vai mitä pitäisi tehdä. Onneksi meillä on luottamus toisiimme, ollut ainakin tähän asti. Saan rohkaistua ja rauhoteltua Majuria ja ohitukset ovat sujuneet ilman suurempia kohtauksia. Kyllähän pieni ruuna voisi vain päättää pakittaa ja lähteä rynnimään tallin suuntaan jos hän niin päättäisi. Ei yksi täti häntä siinä pidättelisi. Voimassa EN häntä voita, niin kuin ei yleensäkään hevosta voiteta.

Tuo yllä oleva kolmen kaapelin rykelmä aivan tien laidassa oli viime lauantaina meidän kovin haaste. Nousin kärryistä pois, sillä pieni ruuna antoi selkeän merkin siitä, että näiden ohittaminen ilman minun rinnala oloa ei tule koskaan onnistumaan. En halua painostaa pientä ruunaa koskaan kohtaamaan yksin sille pelottavia asioita. Meidän kohdalla on toiminut se, että menen rinnalle ja kiinnitän hänen huomionsa minuun. Toinen silmä minussa ja toisella voi tutkailla ympäristöä. Näin pienen ruunan mielikuvitus ei pääse liian valloilleen ja hän pystyy pitämään itsensä kasassa vaikka jännittääkin. Näiden jättiläisten kohdalla mentiin askel kerrallaan eteenpäin ja pieni ruuna varmisti että nuo hiriviöt olivat yhä paikoillaan eivätkä kohta hyökkäisi hänen päälleen. Ohi mentiin hiipien, mutta ei rynnitty eikä loikittu sivuille. Hieman etäämmältä tietysti piti kaartaa. Onneksi tie oli hiljainen eikä ollut vastsaantulijoita. 

Isojen kaapelikelojen jälkeen vastaan tuli tällainen härpäke. Tämäkin oli todella pelottava kapistus pienen ruunan mielestä. Mikä lie sapelihammastiikeri tai monipäinen käärme hänen mielessään siinsikään. Ehkä edellisten kaapelikelojen ohittaminen sai pienen ruunan mielikuvituksen laukkaamaan ja kaikki pienetkin uudistukset pelottivat häntä. Tämä kohta tiestä oli Majurille pienen ruunan KAUHUKUJA! Niin monta pelottavaa juttua tuli peräkkäin vastaan. :)

Viimeisenä saman "suoran" päässä tuli vastaan tällainen joukkio. Suoja-aidat (huom! Monivaäriset) ja kaksi työkonetta. Kyllä pienellä ruunalla raksutti kovalevy jo todella suurilla kierroksilla kun kaikki nämä kolme edellistä tulivat vastaan hyvin lyhyellä matkalla. Mutta hei, me selvittiin!! Olin niin ylpeä pienestä ruunasta. Siitä kuinka se kuuliaisesti seurasi vierellä, vaikka suojavaisto kertoi sille että lähde nyt hemmetin lujaa takaisin sinne talliin. Pieni ruuna luotti minuun jälleen kerran. 

Vaikka tiedostan sen että jos Majuri heittäytyisi mahdottomaksi ja ryöstäisi johonkin suuntan, enkä voisi siinä tilanteessa kuin matkustaa mukana tai pahimmassa skenaariossa päästää irti, niin en itse jännitä hänen pelkoaan. Näin ollen uskon, että kun minua ei jännitä niin hän luottaa ja uskaltaa seurata minua. Hän selkeästi tukeutuu minuun näissä tilanteissa, seuraa minun liikkeitä ja kuuntelee äänenpainoa, vaikka hermostuneesti kovin pälyileekin sillä toisella silmällä toisaalle.

Takaisin tullessa nuo edellä mainitut eivät enää olletkaan niin pelottavia. Kaikkien muiden, paitsi kolmen kelan rykelmän ohi päästiin siten että istuin kärryissä ja Majuri ohitti kummajaiset itsenäisesti. HIENO POIKA!!

Tuossa kuvassa yllä on kohta, jonka ohituksen loppupuolella Majuri pinkaisi ensimmäisellä kerralla juoksuun ja minä raahauduin kärryjen vierellä IceBugeilla kuin minisuksilla eteenpäin. Siitä episodista onneksi selvittiin säikähdyksellä ja nyt pieni ruuna ohittaa nämä vain hieman kyttäillen, mutta itsenäisesti niin että minä olen kärryissä. Viimeksi mentiin takaisin päin jo hölkällä ohi ja pieni ruuna oli selkeästi itsekin sitä mieltä että onnistui valtavan hyvin, sillä hän heilautteli iloisesti päätään puolelta toiselle ohituksen jälkeen.

Trust in what you love,

continue to do it

and it will take you 

where you need to go.

-Natalie Goldberg- 

I am his eyes, he is my wings. I am his voice, he is my spirit

Viime vuosi toi tullessaan paljon haasteita ja suuria surullisia tunteita. Rakkaasta hevosesta luopuminen oli haasteista vaikein. Onnekseni minulla on ollut rakas pieni ruuna kulkemassa rinnalla ja lievittämässä tuskaa. Olen kiitollinen hänestä. Iki onnellinen siitä että löysin tämän pienen suuren ihanuuden ja sain hänet omakseni. Pieni ruuna on olemuksellaan ihastuttanut kaikkia, jotka ovat hänet kohdanneet.

Loppu vuodesta vesisateet ja pakkaset ovat vuorotelleet läsnäolollaan siinä määrin, että ilman bootseja ei ole ollut asiaa kärryttelemään. Meille tilattiin Amerikkalaisten kehittämät Renegade bootsit. Olen niistä paljon lukenut ja päädyin lopulta niiden hankkimiseen. Ostin bootsit Renegadelta suoraan (verkkokaupasta). Lähetin heille kuvat kavioista mittoineen ja he kertoivat minulle mikä malli ja koko Majurille käy. Majurille tilattiin Viper malliset bootsit kokoa 135x125. Renegade oli ensimmäistä kertaa mukana Black Fridady kamppanjassa ja bootsit myytiin -25% alennuksella. Verkkokaupassa maksoin bootsit ilman ALV:a ja lisäksi postimaksun. Kun bootsit saapuivat suomeen maksoin tullauksen yhteydessä ALV:n 24% ostohinnasta, sekä maahantuontimaksun joka oli n. 22 €. Tullin sivuilla on laskuri, jolla pystyy laskemaan arvioidun maahantuontimaksun alv:n kera. Huomioitavaa, että ALV veron osuus lasketaan sen päivän kurssin mukaan, jolloin tuo tullaus/maahantuonti maksu suoritetaan mm. tästä syystä se voi poiketa laskurin antamasta summasta.  Renegadet matkasivat Jenkkilästä parissa viikossa meille ja Vainikan aitalta tilasin niihin nastat. Vihdoin joulun pyhinä mies sai asennettua nastat paikoilleen ja pääsimme koeponnistamaan bootseja. 

Renegade Viper (pyöreille kavioille)

Bootsien sovittaminen Majurille kävi helposti. Ne sujahtivat vaivattomasti jalkaan ja kirsitykset sekä säädöt oli helppo tehdä ohjeiden mukaan. Renegadet eroavat yleisimpiin bootseihin siinä että ne eivät missään nimessä saa olla niin ahtaat, että ne nakuteltaisiin esim. kumivasaralla paikoilleen. Niiden pitää olla niin väljät että ne menevät käsin työntämällä paikoilleen. Itse sain hyvän vinkin paikoilleen asettamisesta siten että vedin kantaosan pohjan yli, sujautin kavion bootsin sisälle ja kun Majuri laski kavion maahan, nostin samalla kantakupin ylös ja Majrui astui painollaan bootsin lopullisesti paikoilleen. Jos Renegadet ovat yhtään liian ahtaat, niillä on taipumus lähteä pois jalasta. Yleisin ongelma on, että ostetaan liian naftit bootsit tai kiristetään bootsit liian tiukalle, jolloin niillä on taipumus lähteä pois paikoiltaan. Laitan jossakin vaiheessa oman postauksen koskien pelkästään bootseja.

Ensimmäisellä kerralla kävimme ainoastaan naru kävelyllä ja hienosti bootsien nastat pitivät jäällä. Jyrkässä alamäessä Majurilla kerran suti etujalka kun kavio laskeutui jäälle, mutta sekin oli vain aavistuken verran. Rennosti askelsi pieni ruuna eteenpäin ja välillä intoutui ottamaan ravi askeleita, kun huomasi että maa jalkojen alla ei ollut liukas. Vuoden viimeisenä päivänä otimmekin sitten ja lähdimme oikein kärryajelulle, kokeilemaan miten bootsit toimisivat pidemmällä lenkillä. 

Majurilla riitti virtaa, olihan edellisestä kärryttelystä vierähtänyt parisen viikkoa aikaa. Pieni ruuna otti hetkittäin muutamia raviaskeleita kärryjen edessä ja heitteli iloisesti päätään. Enkä ollut lainkaan yllättynyt siitä että kaikki uudet asiat tien vierellä olivatkin sitten todella jännittäviä asioita ohittaa. Se on jännä, miten hevoset huomaavat KAIKKI muutokset tutun reitin varrella. Meidän reitillä vedetään sähkökaapeleita maan alle, joten tien vierelle oli ilmestynyt kaivinkoneita, hiekkakasoja sekä sinne oli muutamia harmaita sähkömuuntaja "mökkejä" ja niistä jokainen oli UUSI ja PELOTTAVA. Välillä pienen ruunan oli pakko pysähtyä ja arvioimaan voisiko esim. hiekkakasan ohi mennä vai pitäisikö sittenkin kääntyä takaisin. Puhina sieraimista oli aika-ajoin melkoinen.

Sekin on kyllä jännää, että lähes aina kun olen kaivanut puhelimen esille aikomuksena ottaa kuvia, niin eikös juuri silloin tule vastaan jotain sellaista että kuvaaminen ei ole kannataavaa, vaan tilanne vaatii minun täyden huomion. Tällä kertaa kun olin kuvaamassa Majurin askellusta uusilla bootseilla, niin eiköhän edestäpäin mäen takaa kolistellut  vastaan traktori johon oli liitetty peräkärry. Hetken mietin että tästä ei nyt kyllä hyvä heilu, sillä niin reippaalla vauhdilla traktori meitä lähestyi. Menin Majrin rinnalle ja otin pään viereltä hieman ohjaksesta kiinni. Pieni ruuna empi, se tuijotti silmät lautasina lähestyvää traktoria ja sen sieraimet saavuttivat aivan uuden mittakaavan. Majuri tajusi kyllä että kääntyminen/pakeneminen tallin suuntaan EI ole mahdollista/kannattavaa. Onneksi se tajusi myös että ojaankaan ei kannata rynnätä, joten se päätti hieman kiirehtiä eteenpäin. Pari ravi kevyttä raviaskelta riitti ohi pääsemiseen. Selvisimme ohituksesta pinellä kiirehtimisellä ja ohituksen jälkeen pienei ruuna rauhottui välittömästi. Siinä Majuri onkin ihana, että jännittävät tilanteet eivät jää sillä päälle, vaan se pääsee niistä yli ja jatkaa yleensä matkaansa normaaliin tapaan. Se ei jää kyttäilemään eikä puhise ylikierroksilla.

Kun olimme selvinneet traktorin ohittamisesta, niin vähän matkan päässä oli pari kaivinkonetta tien vierellä, niitä pieni ruuna hieman kyttäili ja ohi mentiin aavistuksen kylkimyyryä mukaillen, ehkä varoiksi vain.  Niiden jälkeen samalla puolen tietä oli valtava kaapelikela ja se oli liikaa pienelle ruunalle. Tuo kela oli jotain aivan käsittämättömän pelottavaa. Pieni ruuna ei tienny lähteäkkö takaisin vai menisikö loikkien eteenpäin. Jalat levisivät joka suuntaan ja pieni ruuna oli valmis pakenemaan ihan mihin suuntaan tahansa. Itseäni kun ei pelottanut, juttelin rauhallisesti pienelle ruunalle ja ohjasin häntä määrätietoisesti eteenpäin. Pieni ruuna ohitti kelan pienesti eteenpäin rynnäten ja vielä ohituksen jälkeen täytyi pysähtyä ja katsoa taakse, oliko se pelottava kaapelikela yhä siellä. Sinne se jäi!

Matka jatkui eteenpäin ja hetkeen ei UUSIA asioita tullut vastaan, kuin yhden talon piharakennuksen räystäälle viritetyty jouluvalot. Ne pieni ruuna huomasi heti ja totesi olemuksellaan että nuo killuttimet eivät ole aiemmin tuossa roikkineet. Onneksi Majuri on näihin valohärpäkkeisiin siedättynty radalla ollessa ja niiden ohittaminen menee vain pienesti mulkoillen. Kuten jo sanottu, hevoset havaitsevat KAIKKI muutokset tutulla reitillä. Seuraavaksi Majuri huomioi jo kaukaa että edessäpäin tien vierellä oli jotain muuta kuin pyöröpaaleja. Tien vierellä oli RÖYKKIÖ kaapelikeloja. Yksittäinen kela ei ollut niin suuri kuin se mikä vähän aikaa sitten ohitettiin, mutta niitä oli paljon ja niitä oli pinottu päällekkäin. Niinpä pieni ruuna oli hyvin jännittynyt jo kaukaa. Minä kävelin rinnalla ja rohkaisin Majuria menemään eteenpäin. 

Ohitus näytti sujuvan jännityksestä huolimatta hyvin, kunnes oltiin lähes ohitettu tuo kela röykkiö ja siinä vaiheessa pienen ruunan mielelle oli jännitystä liikaa ja hän päätti laittaa juoksuksi. Ei siinä mitään, normaalisti juoksu loppuu siihen kun minä seisahdun ja vedän ohjista mutta nyt MINUN ICE BUGIT EIVÄT PITÄNEET jäällä vaan lähdin likumaan tien pinnalla kuin minisuksilla!! Pieni ruuna lisäsi vauhtia ja minä ehdin jo miettimään piruja ruotsiksi. Miten helvetissä pysäytän pienen ruunan ja miten helvetissä pysyn pystyssä jos vauhti vain kiihtyy!?? Mitä jos kaadun ja pieni ruuna pääsee kärryt perässä irti!!??  Jotenkin sain liuttua koppakärryjen laitaa kohden ja nojauduin kyynärvarrella aisan reunaan. Siinä vaiheessa korotin ääntä ja huusin MAJURI SEIS!! Pieni ruuna vilkaisi taakseen ja hidasti, komensin uudelleen MAJURI SEIS, sain vauhdin hidastuessa pitoa jalkojen alle, jolloin sain myös pontta pidätykseen ja pieni ruuna pysähtyi. Katsoi kaula kaarella minua ja odotti. Menin pienen ruunan vierelle, taputin kaulalle ja kerroin että hän on SUPER kun malttaa olla paikoillaan. Sen jälkeen matka jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Meillä oli onni matkassa. 

Takaisin tullessa EN kävellyt kärryjen vierellä kun nuo aiemin pelottavat härpäkkeet tulivat meitä vastaan. Istuin kärryissä ja juttelin pienelle ruunalle mukavia ja ohitukset sujuivat HYVIN!. Pientä kiirehtimistä kyllä oli havaittavissa, mutta kevyellä pidätteellä malttoi pieni ruuna ohittaa nuo möröt uudestaan. Kun viiemeinen mörkö oli ohitettu onnistuneesti, oli pieni ruuna itsekin niin iloinen onnistumisestaan että heitteli jälleen ilosta päätä puolelta toiselle ja laittoi hetken jalalla koreasti. Juurin niin kuin hänellä on tapana ilostuessaan tehdä. On se Ihana pakkaus! Tallissa valjaat purettiin pienen ruunan seisoessa vapaana ja bootsit pestiin. Hiertymiä ei jaloista löytynyt.

Lopuksi vielä kerrottakoon, että kävimme jouluviikolla Majurin kanssa vuosihuollossa Hippomedissa.  Otimme hiekkakuvat varmuuden vuoksi ja pienen ruunan hampaat raspattiin. Hiekkaa ei ollut, joten enään ei kuvia tarvitse jatkossa ottaa, ellei tule oireita. Seuraava huolto on puolen vuoden päästä hampaiden osalta. Pieni ruuna vaihtaa nyt hampaitaan, jolloin puoli vuosittain on hyvä tarkistaa suu ja katsoa että hampaat irtoavat ja uudet hampaat pääsevät kasvamaan oikein. Tässä vaiheessa ehtii puuttumaan mahdollisiin asentovirheisiin. Majurilla ei purennassa ainakaan toistaiseksi ole mitään vikaa. Muutama terävä harjanne tasattiin ja se oli siinä. 

Majurin toipuessa rauhoituksesta kilistelimme skumppalaseja Hippomedin väen kesken. Hippomedi palkittiin tänä vuonna Suomen eläinlääkäriliiton yrittäjäpalkinnolla ja sen saivat hevossairauksien erikoislääkärit Johanna Penttinen sekä Elina Kummala. Myöntämisperusteena mainittiin tieteeseen pohjautuvan eläinlääketieteen harjoittainen, yhteistyö kollegoiden kanssa, koulutusten järjestäminen sekä kotimaisuuden kannataaminen. Lisäkis Jaana Pehkoselle myönnettiin apuraha hevosten hammaskipuun liittyvään tutkimukseen. Majuri on hyvissä käsissä.

Sometimes the girl

who's  always been

there for everyone else

needs some one to be

there for her.

-Unknown-