Viime vuosi toi tullessaan paljon haasteita ja suuria surullisia tunteita. Rakkaasta hevosesta luopuminen oli haasteista vaikein. Onnekseni minulla on ollut rakas pieni ruuna kulkemassa rinnalla ja lievittämässä tuskaa. Olen kiitollinen hänestä. Iki onnellinen siitä että löysin tämän pienen suuren ihanuuden ja sain hänet omakseni. Pieni ruuna on olemuksellaan ihastuttanut kaikkia, jotka ovat hänet kohdanneet.
Loppu vuodesta vesisateet ja pakkaset ovat vuorotelleet läsnäolollaan siinä määrin, että ilman bootseja ei ole ollut asiaa kärryttelemään. Meille tilattiin Amerikkalaisten kehittämät Renegade bootsit. Olen niistä paljon lukenut ja päädyin lopulta niiden hankkimiseen. Ostin bootsit Renegadelta suoraan (verkkokaupasta). Lähetin heille kuvat kavioista mittoineen ja he kertoivat minulle mikä malli ja koko Majurille käy. Majurille tilattiin Viper malliset bootsit kokoa 135x125. Renegade oli ensimmäistä kertaa mukana Black Fridady kamppanjassa ja bootsit myytiin -25% alennuksella. Verkkokaupassa maksoin bootsit ilman ALV:a ja lisäksi postimaksun. Kun bootsit saapuivat suomeen maksoin tullauksen yhteydessä ALV:n 24% ostohinnasta, sekä maahantuontimaksun joka oli n. 22 €. Tullin sivuilla on laskuri, jolla pystyy laskemaan arvioidun maahantuontimaksun alv:n kera. Huomioitavaa, että ALV veron osuus lasketaan sen päivän kurssin mukaan, jolloin tuo tullaus/maahantuonti maksu suoritetaan mm. tästä syystä se voi poiketa laskurin antamasta summasta. Renegadet matkasivat Jenkkilästä parissa viikossa meille ja Vainikan aitalta tilasin niihin nastat. Vihdoin joulun pyhinä mies sai asennettua nastat paikoilleen ja pääsimme koeponnistamaan bootseja.
 |
| Renegade Viper (pyöreille kavioille) |
Bootsien sovittaminen Majurille kävi helposti. Ne sujahtivat vaivattomasti jalkaan ja kirsitykset sekä säädöt oli helppo tehdä ohjeiden mukaan. Renegadet eroavat yleisimpiin bootseihin siinä että ne eivät missään nimessä saa olla niin ahtaat, että ne nakuteltaisiin esim. kumivasaralla paikoilleen. Niiden pitää olla niin väljät että ne menevät käsin työntämällä paikoilleen. Itse sain hyvän vinkin paikoilleen asettamisesta siten että vedin kantaosan pohjan yli, sujautin kavion bootsin sisälle ja kun Majuri laski kavion maahan, nostin samalla kantakupin ylös ja Majrui astui painollaan bootsin lopullisesti paikoilleen. Jos Renegadet ovat yhtään liian ahtaat, niillä on taipumus lähteä pois jalasta. Yleisin ongelma on, että ostetaan liian naftit bootsit tai kiristetään bootsit liian tiukalle, jolloin niillä on taipumus lähteä pois paikoiltaan. Laitan jossakin vaiheessa oman postauksen koskien pelkästään bootseja.
Ensimmäisellä kerralla kävimme ainoastaan naru kävelyllä ja hienosti bootsien nastat pitivät jäällä. Jyrkässä alamäessä Majurilla kerran suti etujalka kun kavio laskeutui jäälle, mutta sekin oli vain aavistuken verran. Rennosti askelsi pieni ruuna eteenpäin ja välillä intoutui ottamaan ravi askeleita, kun huomasi että maa jalkojen alla ei ollut liukas. Vuoden viimeisenä päivänä otimmekin sitten ja lähdimme oikein kärryajelulle, kokeilemaan miten bootsit toimisivat pidemmällä lenkillä.
Majurilla riitti virtaa, olihan edellisestä kärryttelystä vierähtänyt parisen viikkoa aikaa. Pieni ruuna otti hetkittäin muutamia raviaskeleita kärryjen edessä ja heitteli iloisesti päätään. Enkä ollut lainkaan yllättynyt siitä että kaikki uudet asiat tien vierellä olivatkin sitten todella jännittäviä asioita ohittaa. Se on jännä, miten hevoset huomaavat KAIKKI muutokset tutun reitin varrella. Meidän reitillä vedetään sähkökaapeleita maan alle, joten tien vierelle oli ilmestynyt kaivinkoneita, hiekkakasoja sekä sinne oli muutamia harmaita sähkömuuntaja "mökkejä" ja niistä jokainen oli UUSI ja PELOTTAVA. Välillä pienen ruunan oli pakko pysähtyä ja arvioimaan voisiko esim. hiekkakasan ohi mennä vai pitäisikö sittenkin kääntyä takaisin. Puhina sieraimista oli aika-ajoin melkoinen.
Sekin on kyllä jännää, että lähes aina kun olen kaivanut puhelimen esille aikomuksena ottaa kuvia, niin eikös juuri silloin tule vastaan jotain sellaista että kuvaaminen ei ole kannataavaa, vaan tilanne vaatii minun täyden huomion. Tällä kertaa kun olin kuvaamassa Majurin askellusta uusilla bootseilla, niin eiköhän edestäpäin mäen takaa kolistellut vastaan traktori johon oli liitetty peräkärry. Hetken mietin että tästä ei nyt kyllä hyvä heilu, sillä niin reippaalla vauhdilla traktori meitä lähestyi. Menin Majrin rinnalle ja otin pään viereltä hieman ohjaksesta kiinni. Pieni ruuna empi, se tuijotti silmät lautasina lähestyvää traktoria ja sen sieraimet saavuttivat aivan uuden mittakaavan. Majuri tajusi kyllä että kääntyminen/pakeneminen tallin suuntaan EI ole mahdollista/kannattavaa. Onneksi se tajusi myös että ojaankaan ei kannata rynnätä, joten se päätti hieman kiirehtiä eteenpäin. Pari ravi kevyttä raviaskelta riitti ohi pääsemiseen. Selvisimme ohituksesta pinellä kiirehtimisellä ja ohituksen jälkeen pienei ruuna rauhottui välittömästi. Siinä Majuri onkin ihana, että jännittävät tilanteet eivät jää sillä päälle, vaan se pääsee niistä yli ja jatkaa yleensä matkaansa normaaliin tapaan. Se ei jää kyttäilemään eikä puhise ylikierroksilla.
Kun olimme selvinneet traktorin ohittamisesta, niin vähän matkan päässä oli pari kaivinkonetta tien vierellä, niitä pieni ruuna hieman kyttäili ja ohi mentiin aavistuksen kylkimyyryä mukaillen, ehkä varoiksi vain. Niiden jälkeen samalla puolen tietä oli valtava kaapelikela ja se oli liikaa pienelle ruunalle. Tuo kela oli jotain aivan käsittämättömän pelottavaa. Pieni ruuna ei tienny lähteäkkö takaisin vai menisikö loikkien eteenpäin. Jalat levisivät joka suuntaan ja pieni ruuna oli valmis pakenemaan ihan mihin suuntaan tahansa. Itseäni kun ei pelottanut, juttelin rauhallisesti pienelle ruunalle ja ohjasin häntä määrätietoisesti eteenpäin. Pieni ruuna ohitti kelan pienesti eteenpäin rynnäten ja vielä ohituksen jälkeen täytyi pysähtyä ja katsoa taakse, oliko se pelottava kaapelikela yhä siellä. Sinne se jäi!
Matka jatkui eteenpäin ja hetkeen ei UUSIA asioita tullut vastaan, kuin yhden talon piharakennuksen räystäälle viritetyty jouluvalot. Ne pieni ruuna huomasi heti ja totesi olemuksellaan että nuo killuttimet eivät ole aiemmin tuossa roikkineet. Onneksi Majuri on näihin valohärpäkkeisiin siedättynty radalla ollessa ja niiden ohittaminen menee vain pienesti mulkoillen. Kuten jo sanottu, hevoset havaitsevat KAIKKI muutokset tutulla reitillä. Seuraavaksi Majuri huomioi jo kaukaa että edessäpäin tien vierellä oli jotain muuta kuin pyöröpaaleja. Tien vierellä oli RÖYKKIÖ kaapelikeloja. Yksittäinen kela ei ollut niin suuri kuin se mikä vähän aikaa sitten ohitettiin, mutta niitä oli paljon ja niitä oli pinottu päällekkäin. Niinpä pieni ruuna oli hyvin jännittynyt jo kaukaa. Minä kävelin rinnalla ja rohkaisin Majuria menemään eteenpäin.
Ohitus näytti sujuvan jännityksestä huolimatta hyvin, kunnes oltiin lähes ohitettu tuo kela röykkiö ja siinä vaiheessa pienen ruunan mielelle oli jännitystä liikaa ja hän päätti laittaa juoksuksi. Ei siinä mitään, normaalisti juoksu loppuu siihen kun minä seisahdun ja vedän ohjista mutta nyt MINUN ICE BUGIT EIVÄT PITÄNEET jäällä vaan lähdin likumaan tien pinnalla kuin minisuksilla!! Pieni ruuna lisäsi vauhtia ja minä ehdin jo miettimään piruja ruotsiksi. Miten helvetissä pysäytän pienen ruunan ja miten helvetissä pysyn pystyssä jos vauhti vain kiihtyy!?? Mitä jos kaadun ja pieni ruuna pääsee kärryt perässä irti!!?? Jotenkin sain liuttua koppakärryjen laitaa kohden ja nojauduin kyynärvarrella aisan reunaan. Siinä vaiheessa korotin ääntä ja huusin MAJURI SEIS!! Pieni ruuna vilkaisi taakseen ja hidasti, komensin uudelleen MAJURI SEIS, sain vauhdin hidastuessa pitoa jalkojen alle, jolloin sain myös pontta pidätykseen ja pieni ruuna pysähtyi. Katsoi kaula kaarella minua ja odotti. Menin pienen ruunan vierelle, taputin kaulalle ja kerroin että hän on SUPER kun malttaa olla paikoillaan. Sen jälkeen matka jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Meillä oli onni matkassa.
Takaisin tullessa EN kävellyt kärryjen vierellä kun nuo aiemin pelottavat härpäkkeet tulivat meitä vastaan. Istuin kärryissä ja juttelin pienelle ruunalle mukavia ja ohitukset sujuivat HYVIN!. Pientä kiirehtimistä kyllä oli havaittavissa, mutta kevyellä pidätteellä malttoi pieni ruuna ohittaa nuo möröt uudestaan. Kun viiemeinen mörkö oli ohitettu onnistuneesti, oli pieni ruuna itsekin niin iloinen onnistumisestaan että heitteli jälleen ilosta päätä puolelta toiselle ja laittoi hetken jalalla koreasti. Juurin niin kuin hänellä on tapana ilostuessaan tehdä. On se Ihana pakkaus! Tallissa valjaat purettiin pienen ruunan seisoessa vapaana ja bootsit pestiin. Hiertymiä ei jaloista löytynyt.
Lopuksi vielä kerrottakoon, että kävimme jouluviikolla Majurin kanssa vuosihuollossa Hippomedissa. Otimme hiekkakuvat varmuuden vuoksi ja pienen ruunan hampaat raspattiin. Hiekkaa ei ollut, joten enään ei kuvia tarvitse jatkossa ottaa, ellei tule oireita. Seuraava huolto on puolen vuoden päästä hampaiden osalta. Pieni ruuna vaihtaa nyt hampaitaan, jolloin puoli vuosittain on hyvä tarkistaa suu ja katsoa että hampaat irtoavat ja uudet hampaat pääsevät kasvamaan oikein. Tässä vaiheessa ehtii puuttumaan mahdollisiin asentovirheisiin. Majurilla ei purennassa ainakaan toistaiseksi ole mitään vikaa. Muutama terävä harjanne tasattiin ja se oli siinä.
Majurin toipuessa rauhoituksesta kilistelimme skumppalaseja Hippomedin väen kesken. Hippomedi palkittiin tänä vuonna Suomen eläinlääkäriliiton yrittäjäpalkinnolla ja sen saivat hevossairauksien erikoislääkärit Johanna Penttinen sekä Elina Kummala. Myöntämisperusteena mainittiin tieteeseen pohjautuvan eläinlääketieteen harjoittainen, yhteistyö kollegoiden kanssa, koulutusten järjestäminen sekä kotimaisuuden kannataaminen. Lisäkis Jaana Pehkoselle myönnettiin apuraha hevosten hammaskipuun liittyvään tutkimukseen. Majuri on hyvissä käsissä.
Sometimes the girl
who's always been
there for everyone else
needs some one to be
there for her.
-Unknown-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti