Majuri ja Aarre lähti kesälomalle

Olipa taas hieno kokemus Majurin matkassa eilen, kun siirsimme hevoset tallilta Ninan pihalle karjalohjalle laidunkauden etkoille. Päätimme nimittäin siirtyä paikalle kärryillä ajaen. Alkumatka taivallettiin tuttua ajoreittiä ja vähän puolenvälin jälkeen käännyimme uudelle reitille.

Taitoimme matkaa pieniä hiekkateitä pitkin omakoti asuinalueiden läpi. Onneksemme vastaantulevat autoilijat osasivat väistää viisaasti ja pojat saivat vahvistusta hyville kokemuksille autojen kohtaamisesta. Hevoset eivät erikoisemmmin reagoineet ruohonleikkureiden tai ruohotrimmereiden ääniin, mutta viemäreiden kannet oli ajoittain pelottavia. Pariin otteeseen jouduimme poikkeamaan isolla Karjalohjan tiellä, jossa nopeusrajoitus oli 80 km/h. Tie on onneksi leveä, joten vauhdikkaampikaan ohittaja ei saanut hevosia hermostumaan. Jännä oli kyllä huomata, että kun isommalla tiellä kuljetaan hevosen kanssa, ei autoilijoista kukaan hidastanut vauhtia nähdessään meidät kärryillä hevosten kanssa tien laitaa kulkemassa.

Ei tämäkään reissu täysin kommelluksitta sujunut. Majuri poistui yhdessä koden ajoväylältä erään ladon ohituksen yhteydessä. On se vain merkillistä, että kaikki kummitukset lymyilevät aina jonkin puun tai rakennuksen takana. Tällä kohden ajoimme peltoaukeaa halkovaa tietä pitkin ja pellon laidalla oli hevosaiheisilla kuvilla maalattu lato. Noh itse kuvat saivat hevost jännitymään ja ihmettelemään mikä se oli? Ohi mentiin vielä fiksusti, mutta kun ladon takaa paljastui halkopino, oli se Majurille aivan liian pelottavaa ja hän lähti päättäväisesti kävelemään ajoreitiltä kohti peltoa. Ei se onneksi mitenkään vauhkona rynninyt, mutta ei kyllä kääntynyt takaisin tiellekään vaikka kuinka käänsin. Pää taittui kohti kylkeä ja Majuri kyllä pysähtyi, mutta EI kääntynyt. Lopulta nousin kärryiltä alas,  kävelin Majruin eteen ja pyysin häntä peruuttamaan. Pienen epäröinnin jälkeen pieni ruuna peruutti kärryt takaisin ajoväylälle ja jatkoi matkaansa menosuuntaan. Ei näistä hevosen aivoituksista voi koskaan ottaa selvää. Se mitä itse ajattelisi että hevonen pelkää, niin EI pelkää, vaan pelkää juuri sitä mitä et voi kuvitella sen pelkäävän.

Loppumatka reitistä taittui Karjalohjan keskustan halki. Keskustan läpi kulkiessamme vastaan tuli autoja sekä motoristeja tasaiseen tahtiin. Hevosten ilmestyminen katukuvaan taajama-alueella aiheutti ihastusta ja uteliaita katseita. Osa autoilijoista kaivoi kännykkänsä esille ja kuvasi hevosia ohi ajaessaan. Jokainen autoilija sekä motoristi ohitti hevoset kunnioituksella. Joukossa ei ollut yhtään sellaista moottoriajoneuvon kuljettajaa, joka olisi voinut omalla ajokäyttäytymisellään aiheutta vaaratilanteita. Vastaan tuli jopa kuorma-auto, jonka lavalla oli kaivinkone. Tämän ilmestyksen kohdalla Majuri jännittyi, laski pään kaarelle, keräsi jalkoja alleen ja jännitti selkäänsä, sanoin rauhallisesti "mene vain" ja Majrui astahti rauhallisesi eteenpäin korvat kääntyneenä minua kohden. Kehuin rauhallisella äänellä ja aika nopsaan hevonen rentoutui ja jatkoi matkaa kuin mitään ihmeellistä ei olis tullut vastaan. Aarre viipotti letkeällä käynnillään aika ajoin melko kaukana meistä ja olipa välissämme välillä autojakin. Majrui ei näissäkään tilanteissa hätääntynyt, vaikka kaveri ei ollut aivan nenän edessä.

Itseäni jännitti etukäteen kaikkein eniten moottoripyörien kohtaaminen, mutta ilokseni sain huomata, että arabialaine ei näistä vekottimista ollut moksiskaan. Majuri ei ollut lainkaan jännittynyt tai varoillaan moottoripyörän tullessa vastaan tai ohittaessa meidät takaa. Sen sijaan suurta hämmästystä ja epäröintiä aiehuttivat asfalttiin maalatut valkoiset merkit. Ensimmäisten hidasteiden kohdalla Majuri  yritti kovasti miettiä miten viivojen ohi pääsisi siten, että niiden päälle ei tarvitsisi astua. Pienellä rohkaisulla hän kuitenkin uskalsi astua viivalle ja hups! kun mitään ei tapahtunutkaan ei seuraavaa valkoiseksi maalattua suojatien ylityskohtaa tarvinutkaan enää juurikaan jännittää. Näitä merkkejä oli tiessä tasiaiseen tahtiin, joten Unkan Baarin kohdalla ne eivät enää aiheuttaneet minkäänlaista jännitystä. On ne vain hienot 5- ja 4- vuotiaat!!

Perillä ajoimme suoraan laitumelle, jossa riisuimme hevoset ja ne pääsi 1½ tunnin ajelun päätteksi nauttimaan anasaitusti tuoreesta ruohostoa. Laidunlomalla pojat saavat olla ensi perjantaihin, jonka jälkeen laidunkausi jatkuu tutulla kotitallilla työn merkeissä.

Viikonlopun juttuja

Viikonloppu vierähti hieman erialisten kuvioiden parissa. Lauantaina oli Kian rippikuvaukset. Kuvaajana toimi Tea photography. Olipa mukava kokemus! Kuvauksiin meni aikaa noin puolitoista tuntia. Kaikenlaista sai kyllä keksiä, että Majuri saatiin katsomaan oikeaan suuntaan ja ilme saatiin tunnelmaan sopivaksi. Hienosti hän malttoi.

Kuvausten päälle Kia pääsi tekemään kentällä sileällä työskentelyä Majurin kanssa ja minä menin harjoittelemaan ystävän apuna näyttelyssä juoksuttamista. Majuri ja Sateen Aarre osallistuivat kuvausta seuraavana päivänä Match show'hun, joka pidettiin Vermossa.

Sunnuntaina aamulla menimme Kian kanssa aikaisin tallille pesemään Majuria. Kerrankin olimme ajoissa. Meillä jäi reilu tunti ylimääräistä aikaa ennen lastausta. Molemmat hevoset kävelivät traileriin heti ensimmäisellä kerralla. Mallikasta!

Matka Vermoon sujui rauhallisesti. Myös purkaminen sujui ilman sen kummempia kommervenkkeja. Alueella oli mukavan rauhallinen tunnelma, osallistujia ei ollut pilvin pimenin, joten tämä oli oikein hyvää harjoitusta kahdelle nuorelle hevoselle.

Itse näyttelykehä oli hyvin pieni.  Onneksemme kukaan hevosista ei alkanut sen kummemmin riehumaan siellä. Siinä olisi ollut vaarassa muut hevoset sekä kaikki kehässä olijat. Sen lisäksi että kehä oli pieni niin siinä oleva nurmialue oli epätasainen, hevoset kompastelivat herkästä. Majurin juoksuttaminen sujui ihan hyvin, mutta sellaista lennokasta ravia mitä hän osaa näyttää ei tässä kehässä päästy näkemään. Arvioinnissa; Tiivis runko, kaunis kaula ja pää. Lennokas ravi ja näillä eväillä irtosi 3. sija. Sijoitusta tärkeämpänä pidän kokemuksen saamista erilaisista tapahtumista ja tilanteista.

Itse olin iloinen ja ylpeä siitä, että tämä neljä vuotias käyttäytyi mallikkaasti koko tilaisuuden ajan. Ei hän silti pystyyn kuollut ole ja reagoi kyllä asioihin, mutta "säpäkän" rauhallisesti. Koko maailma ei romahda, jos jotain jännittävää tapahtuu. Eikä paikalta poistuttu tälläkään kertaa.



Talven ilot ja haasteet

Pohjoisen kasvattina rakastan talvea. En itse ole koskaan tottunut etelässä siihen, että joulu voi olla lumeton, vaikka olen täällä jo suurimman osan elämästä viettänyt. Jouluna ei myöskään voi olla kovin valoisaa ja auringon paiste  jouluaattona on jo aivan kamalaa. Tänä vuonna olen saanut nauttia etelässä valkoisesta joulusta ja lumisesta talvesta kunnes....

Ensin tuli lunta taivaan täydeltä, iltaisin meni kahdesta kolmeen tuntiin kolan varressa heiluessa. Olihan ihana käydä pienen ruunan kanssa kärryajelulla lumen narskuessa bootsien alla kunnes... Tuli suojakelit ja vesisade ja sen jälkeen pakasti jälleen. Nämä kaljamakelit ovat aivan syvyyksistä. Nastallisilla bootseilla pääsee kyllä liikkumaan, eivätkä ne lipsu, MUTTA maa on niin jäässä että ei voi kuin köpötellä. Tykkään tehdä pitkiä kävelylenkkejä joo, mutta kun kuljet aina vaina samoja reittejä kävellen, alkaa maistumaan jo pikkuhiljaa puulta tai tuntumaan siltä tervan juonnilta. Kärryt kuitenkin rajoittavat reittien valintaa aika tehokkaasti.

Onneksi suunta on kohti valoa ja lämpöä. Muutama viikko vielä pakkasta tai ainakin yöpakkasia ja vuorokaudet alkavat valaistumaan ja lämpenemään. Huhtikuuta odotan kovasti. Vihdoin on koittamassa se hetki, että Majurista tehdään ratsu. Ensi vuonna tähän aikaan ei tarvitse kulkea jäisiä teitä pitkin, jos niikseen säiden puolesta sattuu. Voimme mennä metsään rämpimään tai maneesiin harjoittelemaan. Ratsastus tuo uusia ja kovin kaivattuja mahdollisuuksia harjoitteluun.

Eilen käytiin vajaan kahden tunnin verran kävelemässä nyt jo hyvinkin tutulla reitillä. Muutama ravisuora reitillä onneksi oli sulana, mutta enimmäkseen käveltiin. Reitin varrella olevassa leirikeskuksessa oli tällä kertaa meneillään jokin palokunnan järjesteämä tapahtuma. Tämä tarkoitti sitä, että saimme kokea uudenlaisia ärsykkeitä matkamme varrella.  Leirikeskusta vastapäätä oleva parkkipaikka oli täynnä paloautoja. Ne sai Majurin päänä kääntymään ja ihmettelemään kovin, sillä ei siellä ollut ennen yhtään autoa majaillut ja nyt niitä oli paljon. Leirikeskusta  ohittaessa kuului kuinka rakennuksen katolta irronnut pellin palanen piti tuulessa melkoisen erikoista kolinaa. Tuo kolina sai Majurin aavistukseen pörhölleen ja se mietti hetken sen näköisenä , että olisiko parempi palata samoja jälkiä takaisin kun mitä oli siihen pisteeseen tullut. Ei kuitenkaan käännytty, tarvi vain sanoa "mene vain" ja mun kuuliainen nuorukainen luotti ja jatkoi matkaa eteenpäin. Hiukan meinasi askel kiirehtiä, mutta hidasti ihan puhumalla pyydettäessä askeltaan. Mikä ilon tunne!

Eikä menty kovinkaa montaa metriä eteenpäin, kun leirikeskuksen pihalle alkoi ilmestyä ihmisiä. Niitä tuli sieltä sun täältä ja niitä oli paljon, ne oli äänekkäitä nuoria ja ne eteni ajoittain holtittomasti. Siis, juoksivat ja mölysivät. Majuri piti toisen silmän tiukasti ihmisten suunnalla ja kulki hämmästellen eteenpäin. Tultiin sitten metsän kohdalle, joka oli täynnä  huutavia ja holtittomasti kulkevia nuoria. Niillä oli jokin harjoitus siellä meneillään. Ohjaajan ääni kuului, "vielä kolme minuuttia jäljellä". Tässä vaiheessa Majuri seisahtui ja kuunteli hetken jos toisen. Sen ilme oli niin TYRMISTYNYT. Mistä nämä kiljuvat ihmiset tänne ilmestyi. Reitillä kun ei juurikaan koskaan ketään tule vastaan ja jos tulee, niin yksittäisiiä ihmisiä ja niistä nyt ei juurikaan ääntä lähde.

Jonkin aikaa annoin nuoren siinä hämmästellä, ennen kuin jatkettiin matkaa eteenpäin. Kerran pit vielä senkin jälkeen taakse pidemmän kaavan mukaan katsoa. Tiedät varmaankin sellaisen merkittävän katseen.  Matka jaktui tämän jälkeen oriaseman ohi, jossa luonnollisesti on hevosia pihalla. Tämän paikan ohi kulkee mukava suora, jonka Majuri tykkää ravata, Kovin koreasti laittaa jaloillaan tässä vaiheessa, ei mennä lujaa, mutta liidokkaasti.  Hevoset tarhaavat kaukana tiestä, joten uskallan tämän liitovaiheen pienelle ruunalle suoda. Jos Majuri katsoo tarhoissa seisovia hevosia tarkkaan, niin kyllä katsovat ne tarhassa olevatkin Majuria. 

Vaikka köpöttelyksi meni eilinenkin ajelu, saatiin silti kokea jotain aivan uutta. Ihana on huomata, miten järkevästi Majuri suhtautuu uusiin ja aika pelottaviinkin tilanteisiin. Näissä tilanteissa rakastan sen hämmästelyä ja halua tarkkailla uutta tilannetta. Se ei vain suin päin ryntää pakoon. Luottamus tätä nuorta kohtaan on kyllä kohdallani aika suuri. En osaa kuvitella tilannetta jossa alkaisin epäröimään itse. Sen verran paljon ollaan erilaisissa paikoissa koluttu ja olen saanut huomata että kyllä pieni ruuna painetta kestää.

The person that said

diamonds are a girls 

best friend.

Never owned

a Horse.

Arki asettuu uomiinsa

Majuri ja Aarre, ylimmät ystävykset, vekkulipoikia molemmat! Polvipainia ja yhdessä hengailua, siitä on poikien tarhapäivät tehty. Yhdessä syödään samalta heinäkasalta. Väliaikoina pojat tykkää hengailla suojakatoksen takana, siellä ollaan vähän kuin piilossa. Hämmästytetään noutajat "tyhjällä" tarhalla. Eilen viheltelin tarhalle kävellessä, kun poikia ei missään näkynyt ja sieltä katoksen takaa ne ilmestyi. Alkuun vähän jännitin kun hain Majuria yksin tarhasta pois, josko Aarre keksisi rynnätä siinä sivussa tarhasta ulos. Jännitys osoittautui turhaksi,  Aarre onneksi uskoo narun heilutusta ja väistää kauemmaksi samalla kun päästän Majurin pois.

Viikolla Heidi kävi vuolemassa Majurin kaviot ja samalla huollettiin myös Aarteen. Yleensä pyrin kuukausittain huollattamaan Majurin kaviot, kun kengättömänä mennään. Lyhyellä vuolu välillä varmistetaan, jos kavio alkaa kulua epätasaisesti että virheasentoja ei pääse syntymään. Onneksi Majurilla on hyvä kavioaines ja olen pystynyt pitämään hänet kengättömänä. Vuosi sitten syksyllä ja koko viime talven aikana, kengättömyys oli välillä haasteellista, sillä lunta ei juuri ollut ja joka paikka oli aina peilijäässä. Tänä talvena lunta onneksemme riitää ja kulku ilman kenkiä on vaivatonta.

Bootseja käytämme edelleen ja olen kovasti tykännyt niistä. Renegadet on erittäin helppo pukea jalkaan ja ainoastaan kerran on yksi bootseista irronnut osittain jalasta kun Majuri astui kantakapselin päälle. Muutoin ne ovat pysyneet jalassa, niin lumihangessa kahlatessa, kuin vapaassa juoksussa tarhassa, jolloin pukit ja äkkipysähdykset sekä äkkikäännökset kuuluvat kuvaan. Tilsoja ei meillä tunneta ja kestävyys on omaa luokkaansa. Toista vuotta mennään ja meidän käytöllä bootsit ovat kuin uudet. Naarmuja lukuunottamatta niissä ei pito näy. Suosittelen lämpimästi.

Ajo isommilla teillä on sujunut toistaiseksi hyvin. Tosin kertaakan ei vastaan ole tullut suurempia ajoneuvoja. Traktoriin törmäämme aika-ajoin tallille johtavalla kapealla tiellä. Ne ollaan ohitettu joka kerta siten, että traktori seisoo käynnissä tien sivustalla kohdassa jossa on levennys. Näissä tiltanteissa Majuri menee nätisti ohi. Ehkä aavistuksen kyttää ja jännittää, mutta kertaakaan ei ole kohtausta niiden ohituksessa saanut. Toivotaan että näitä hyviä kohtaamisia tulee runsaasti. Muistan kuinka jännittävää Majurista oli aikoinaan ohittaa tien vieressä olevia valtavia maakaapelikeloja. Nyt jos jossain tien pielessä on sellainen, ei Majuri kiinnitä minkäänlaista huomiota niihin. Samaa reagoimattomuutta toivon tulevaisuudessa mm. traktoreiden kohtaamiseen.

Maastakäsittelyä tehdään joka kerta, kun yhdessä jotain puuhaillaan. Tällä hetkellä harjoitellaan paikallaan oloa kärryjen kanssa talliin sisälle tultaessa niin, että saan suljettua ovet meidän takana. Eilen Majuri seisoi täysin paikallaan sisälle tulon jälkeen ja kuikuili katseellaan minuun päin kun kävelin sulkemaan ovet. Mikä ilon tunne! Samaa tapaa käytän kun tulemme tarhasta talliin sisälle. Lähetän Majurin edellä, pyydän pysähtymään ja suljen oven. Aika hyvin tässäkin mennään. Harjoitus tekee mestarin!

Kohti uusia polkuja

Viikot tuntuvat kulkevan siivillä. Hevosen, kissan, kahden koiran ja omakotitalon yksinhuotajuus on pitänyt kiireisenä. Viime viikkoon mahtui lumitöitä, talon lämmitystä, koirien lenkityksiä ja tietysti Majurin liikutukset. Majurin käännyttyä neljä vuotiaaksi, lisääntyy liikuttaminen kolmesta neljään kertaan viikossa.

Keskiviikkona Majuri pääsi irtojuoksemaan. Niin innoissaan kakara oli, että pukitti, loikki ja veti sellaista kiitolaukkaa, että itseäni hirvitti. Kaksi kertaa meni kentällä nurin, intouduttuaan kokeilemaan rajojaan. Ensimmäisellä kerralla maastoutuminen tapahtui laukkasuoralla, yks kaks tasapainoa ei enää ollut ja tämä reilu 400 kg painava hevosen alku kynti pitkän matkaa kentän pintaa kyljellään. Onneksi kenttää ei oltu lanattu, joten pinnalla oli hyvä kerros pehmeää lunta. Ensimmäisestä kaatumisesta Majuri ei ollut moksiskaan. Hiukan leuhkasti nousi ylös, heitti takamustaan ja jatkoi matkaansa samalla vauhdilla. Yritin rajoittaa menoa, mutta minun soot ja pruut kaikuivat kuuroille korville. Seuraava maastoutuminen tapahtui kurvissa. Tämän pyllähdyksen jälkeen Majuri nousi hölmistyneen näköisenä ylös ja ymmärsi, että vauhtia kannattaa hidastaa. Tempo vaihtui kiitolaukasta liidokkaaseen raviin. Moukan tuurilla selvittiin ilman ruhjeita.

Perjantaina suunnattiin kärryillä talli alueen taakse radalle. Erona edellisen tallin rataan on se, että tämä rata sijaitsee hevonkuusessa, eli paikassa johon valo ei paista. Toiseksi, rata on mäkisempi ja se on luonnonmukaisempi kuin edellinen.  Radan pintaa peitti muutaman sentin lumikerros, joka teki harjoittelusta astetta raskaamman, niinpä puolen tunnin harjoittelu riitti.

Lauantaina suuntasimme tallialueelta pois.  Auratulla tiellä askel oli kevyt. Tällä reitillä ylitimme yhden suuremman tien, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h.   Hyvin malttoi Majuri odottaa vuoroaan kolmion takana, vaikka autoja kulki molemmista suunnista ohi. Ylityksen jälkeen päästiin ottamaan pari mukava ravipätkää ennen kuin käännyimme takaisin tallin suuntaan. Majurin kanssa voi edetä löysin ohjin käynnissä ja ravissa. Joskus jos tahti kiihtyy, niin vauhdin saa alas kevyellä pidätteellä. Äänikomennot toimivat myös hyvin ja käytän niitä paljon. Tallille päin tultaessa sain jälleen kerran huomata miten hyvin hevonen muistaa kulkemansa reitin. Majuri tiesi kääntyä tallille johtavalle tielle ilman että ohjasin sitä siihen suuntaan. Aivan kuin oltaisiin aina kuljettu tätä reittiä. Niin kuin useasti aiemmin, saatoin vain ihastella ja hämmästellä tätä nuorta hevosta. Niin vakuuttavaa oli meno uusilla poluilla

Reissu meni loistavasti! Kertaakaan ei tullut hetkeä etteikö Majuri olisi uskaltanut mennä eteenpäin kun pyysin. Kyllä hän välillä epäröi ja  varmisteli katsomalla takaviistoon minua, mutta kun rohkaisin; "mene vain" ja kiitin perään ei tullut hetkeä että Majuri olisi kyseenalaistanut minua. Välillä tulee tunne, että se ymmärtää kaiken mitä sanon. Kotimatkalla nimittäin puhelin sille ääneen, että täytyy sitten muistaa putsata kakat tieltä, niin pieni ruuna pysähtyi automaattisesti kakkojen luona.

Sunnuntaina käytiin edellisen päivän reitti uudelleen ja ei lisättävää edelliseen. Ennen matkaan lähtöä kävimme moikkaamassa Aarretta kentällä. Hienosti kulki pieni orin alku kärryillä, eikä häiriintynyt meidän seurasta millään tavoin. Enpä malta odottaa yhteisiä ajo retkiä.

Tässäpä Aarre, Majurin uusi ystävä.

Torstaina 3.1. saapui Sateen Aarre, hän on 3 vuotias musta suomenhevosori, Knuutilan Veikon ja Tihkusateen jälkeläinen. Ensialkuun pojat saivat tutustua toisiinsa krasinasta käsin. Innokkaasti näyttivät toisiaan kaltereiden välistä nuuskivan ja kun sen kummempia potkuja tai kiljumisia ei esiintynyt, päätimme ottaa pojat maneesiin, tutustumaan lähemmin toisiinsa.

Maneesilla ei myöskään sen kummempia juhlaliikkeitä suuntaan tai toiseen ollut nähtävissä. Majuri kyllä halusi heti alkuun tehdä selväksi uudelle tulokkaalle, että hänellä on ollut tapana olla joukon johtaja ja se näytti toistaiseksi sopivan myös Aarteelle. Ei kai tässä heti tarvinut kukkoilemaan ruveta. Muutamat laukkapyrähdykset nähtiin potkuilla ja ilman. Pojat näyttivät tulevan toimeen keskenään. Niinpä  vartin juoksentelun ja Aarteen piehtaroinnin jälkeen vietiin pollet tyytyväisinä takaisin karsinoihin.

Ensimmäinen tarhaaminen perjantai aamuna oli myös sujunut ilman dramatiikkaa. Siinäkin Majuri oli heti alkuun heitellyt pari potkua Aarteen suuntaan ja sen jälkeen oli pojat laskeutuneet polvilleen painimaan. Näyttäisi ainakin alkuun siltä, että kyllä heistä kaverit tulee.

Lauantaina pojat olivat syömässä aamupäivän heinäannoksia, kun menin hakemaan Majuria tarhasta. Hieman jännitin miten saan Majurin yksin tarhasta pois niin että Aarre ei livahda yhtaikaa portista ulos. Onnekseni Aarteen omistaja oli rapsuttelemassa Aarreettaan, pääsimme tällä erää helposti livahtamaan portista ulos. Pojilla on kuulema hieman vielä hakusessa johtajuus. Kuulemani mukaan Aarre välillä kyselee Majurilta miten sen minikään, mutta toistaiseksi on onneksemme tyytynyt asemaansa. Hyvä olisi, jos nuori oripoika ei saisi johtajuutta itselleen, näin meillä kaikilla olisi helpompaa. Sinnikäs sissi Majuri on yleensä ollut, enkä usko että paikaansa aivan helpolla luovuttaa. Aika näyttää miten tässä käy. Omaan silmään näytti siltä, että Aarre on hyväntahtoisen oloinen nuori herra, joka on tottunut olemaan laumassa. 

Mukava on ollut jälleen kerran huomata,  kuinka hyvin Majuri sopeutuu uusiin paikkoihin. Joillekin uudet asiat eivät vain aiheuta sen kummempia mielenliikkeitä. Majuri ei ole missään tilanteissa osoittanut minkään valtakunnan merkkiä hermostuneisuudesta uudessa paikassa. Kärryjen laitto ulkopuomilla sujui niin kuin olisimme aina ne siinä laittaneet. Ympärillä kulki uusia ihmisiä ja hevosia, mutta niillä ei ollut vaikutusta Majurin mielenliikkeisiin. Eihän hän toki mikään pystyyn kuollut ole ja tuijota vain apaattisena eteensä, Ei, kyllä hän tarkkaille ympärsitöään, mutta ei siitä mitään kohtausta tee eikä keksi mörköjä eteensä. On se Majuri!

Tallin yhteydessä oleva rata sijaitsee hieman syrjemmällä  talleista, kentästä ja maneesista, joten siellä pystyy kukemaan omaan tahtiinsa, ilman että tarvitsee pelätä pillastuttavansa kentällä olijoita.  Rata kulkee aidatun laitumen ympärillä. Lauantaina rata oli vielä sen verran lumen peitossa, että kovin montaa kierrosta emme siellä tarponeet. Toivon mukaan saamme sen lähipäivinä auki, niin  pääsemme laitaamaan edes hieman jalalla koreasti!

Uusi vuosi 2019 ja suuri elämänmuutos

Uusi yksiö on tarkastettu, nyt haluan Ulos!

Vuosi 2018 on nyt taputeltu. On uuden vuoden lupausten aika!  Yleensä en ole niitä harrastanut, mutta, tänä vuonna LUPAAN; panostaa elämäni tärkeimpään ihmissuhteeseen, itseeni. Lupaan puhua itselleni kauniisti, pitää itsestäni hyvää huolta ja rakastaa. Jatkossa matkaamme Majurin kanssa kahdestaan kohti uusia unelmia ja seikkailuja. Uusi taival alkoi tänään muutolla uuteen talliin.

Vaikka talli vaihtui, pysyvät sen asukkaat lähes entisellään. Suurenmoinen Riitin talli jatkaa toimintaansa upeissa puitteissa. Tiluksilla on kaikki herkut hevosharrastukselle ja talli onkin heti alkuunsa täynnä asukkaita. Vanhojen tuttujen seuraan tulee uusia hevosia omistajineen. Tähän asti talli on vetänyt puoleensa suurenmoisia hevosihmisiä. Meidän tallia luotsaakin ihan paras jengi ja olen ikuisen kiitollinen tälle positiivisuutta, sekä energiaa pursuavalle joukolle. Toivon että saan matkata heidän kanssa pitkään.

Ajomatka uudelle tallille sujui hyvin. Majuri matkusti yhdessä Muru ponin kanssa ja hienosti he trailerissa matkasivat haastavasta ajokelistä huolimatta. Perille päästyämme molemmat "ponit" pääsivät alkuun tutustumaan uusiin yksiköihinsä ja sillä välin tyhjensin trailerin, sekä kannoin mukana olleet tavarat niille kuuluville paikoille. Varustekaappi on tilava ja oma satulapaikkakin on nyt nimetty! Majuri ei uudessa tallissa itsestään meteliä pitänyt, se tarkkaili uteliaana ympärilleen, piehtaroi uudessa yksiössään ja oli sen jälkeen valmis lähtemään ulos. Tästä se lähtee!

Huhtikuussa Majuri matkaa Tampereen kupeeseen Marshall tallille ratsukoulutukseen. Tallin erityisosaamista on nuorten hevosten ratsukoulutus ja hevosten koulutus ylipäätänsä., myös ongelmallisten sellaisten. Huhti- ja toukokuu kuluu koulutuksessa, jonka jälkeen Majuri palaa takaisin Riitille kesän viettoon ja elokuussa matkataan takaisin Marshallille viimeiselle koulutusjaksolle. Syksyllä sitten jatketaan Riitin opissa ratsutuksessa eteenpäin.

Torstaina 3.1. Majuri saa uuden tarhakaverin Aarteen. Aarre on kolme vuotiaaksi kääntyvä suomenhevosori. Uskon ja toivon, että hänestä Majuri saa kaipaamansa leikkikaverin,  jolla riittää energiaa painia. Aarre on opetettu ajolle, joten odotan innolla yhteisiä ajolenkkejä Majurin ja Aarteen kera. Hienoa on ollut, että Majuri on oppinut kulkemaan hyvin yksin erilaisissa paikoissa, mutta toivotan tervetulleeksi kaikki uudet ystävät ja kaverit joiden kanssa harrastaa yhdessä.

Toivon kaikille hyvää uutta vuotta 2019!